Punajalkahaukat vaelsivat ennätysrunsaana - an unprecedented influx of Red-footed Falcons in Finland

Jo elokuun alkupuoliskolla Suomessa havaittiin lupaavasti muutama yksittäinen nuori punajalkahaukka ja kuun puolivälissä Baltiasta alkoi kantautua havaintoja pikkuparvista. Ilmavirtauskin oli sopivasti etelänpuoleinen ja vuodenaikaan nähden harvinaisen helteinen. Toisaalta moni lupaavalta Baltiassa vaikuttanut vesaparivaellus oli ennenkin hyytynyt ja kohtuullisista määristä oli päästy nauttimaan korkeintaan Ruotsissa, poikkeuksena vuosi 2005 jolloin vespareita havaittiin satamäärin. Illalla 20.8. noin 100km Tallinnan itäpuolella havaittiin peräti a90 linnun parvi, joka oli aamuun mennessä jatkanut matkaansa. Viikonloppuna 20.-21.8. Suomenniemi alkoi nopeasti täyttyä nuorista punajalkahaukoista ja Lintutiedotuksen sekä Tiira.fi mukaan havaittiin jo vähintäänkin useita satoja yksilöitä. Vaelluksen suurimmat kerääntymät ilmoitettiin heti invaasion alkupäivinä 22.8. Viitasaarelta sekä 23.8. Orimattilasta, joissa molemmissa oli kerääntyneenä peräti 25 yksilöä. Suotuisa virtaus jatkui, kuten myös invaasio ja uusia rosvonaamarihaukkoja vaelsi maahan koko seuraavan viikon. Tosin jo 21.8. Haminassa laskettiin 21 enimmäkseen itään muuttavaa lintua, joten osa poistui maasta samantien. Viikon 35 alussa virtaus kääntyi pohjoiseen ja sää kylmeni dramaattisesti. Tästä huolimatta lintuja on havaittu aina viime päiviin asti, syyskuussakin useita kymmeniä ja vaelluksen yhteismäärä lasketaan tuhansissa. Kuvien lintu viihtyi muutaman päivän Vesilahdella saalistellen heinäsirkkoja ja muita hyönteisiä sekä välillä myös pikkujyrsijöitä.






Kommentit