Pyhäjärviralli 26.10.2019 - The Big Day around Lake Pyhäjärvi, SW Finland

Leudon ja pihlajanmarjatäyteisen syksyn myötä odotukset 16. Pyhäjärviralliin olivat korkealla, eikä myöskään vähiten siksi, että koko joukkueemme oli jälleen kasassa. Lisäksi mahdollisuudet pohjustamiseen olivat poikkeuksellisen hyvät, mitä nyt muuan lehmähaikara osittain haittasi pohjustusretkeä perjantaina.

Perjantai-illan myrskytunnelmia Isosaaresta katsottuna

Alkuviikon sääennusteen valossa tuleva rallilauantai ei näyttänyt ollenkaan lupaavalta, sillä syksyn ensimmäinen myrsky saderintamineen oli tulossa. Perjantai-iltana tuuli nousi kuin tyhjästä ja tummat pilvenrepaleet vyöryivät ylle lännestä. Onneksi rintama oli vikkelää sorttia ja lauantai-aamun valjetessa pilvipeite repeili ja pahin myteri oli jo tyyntynyt.
 
Huuhkaja tienposkessa autonvaloissa Vähäkylänlahdella

Aloitimme rallin aamuhämärässä Vähäkylänlahden rannalta ja heti löytyi suuresta kanadanhanhiparvesta muutama merihanhi. Jatkoimme matkaa ja samantien auton valokeilaan osui tienpenkalla haapanapaistia retuuttanut huuhkaja, joka lienee saanut myös mustarastaan ja peukaloisen varoittelemaan hysteerisinä. Mikä unelma-alku rallille - wow!

Aamun sarastus Pihlavassa

Tuuli tuntui tyyntyvän entisestään eikä sateesta ollut tietoakaan, joten pikaisen tuumaustauon jälkeen siirryimme havainnoimaan muuttoa ja paikallisia vesilintuja Pihlavaan. Rastailla, tilhellä ja urpiaisella oli mukavaa menoa, räkättejä ynnättiin yli 1000 ja tilhiäkin 500.

Valkoposket tulossa yöpuulta porukalla kohti Pihlavaa

Oranssi aamutaivas taustanaan pohjoisesta saapui 800 yksilön valkoposkihanhiparvi ja tippui paikalliseksi kunnantalonrantaan. Parven laidalla kellui yksinäinen sepelhanhi ja puolensataa uiveloa. Selällä muutti etelään kaakkuri ja mantereen päällä tuulihaukka, yksinäinen kottarainen, neljä metsähanhea sekä pari sepelkyyhkyä. Varpushaukkoja ynnättiin muuttavana peräti 14 yksilöä ja nuori kanahaukka kävi katsastamassa lahden saalistarjonnan. Kylän päällä lennelleet kaksi turkinkyyhkyä olivat mainio lisä pinnalistalle ja suoraan päältä äännellen muuttanut kirjosiipikäpylintu nostatti jo ennestään hyvää rallifiilistä. Ehkä kovin laji oli kuitenkin Karin rantakiviltä kepittämä nuori selkälokki! Peruslajiosasto karttui samalla vähemmän yllättävillä lajeilla, mutta sen sijaan kulorastasta tai pikkuturduksia ei irronnut vaikka kuinka tapitettiin ja kuunneltiin räksäparvia. Oli syytä vaihtaa maisemaa.

Varpushaukkoja lappasi etelään jo aamuhämärässä Pihlavassa

Säkylän keskustasta paikkailtiin lähinnä peruslajipuutteita, kuten varpunen ja pikkuvarpunen, merikotka, nykyään harvalukuinen viherpeippo, sekä vihdoin myös peruslajiston ulkopuolelta punakylkirastas. Myös turkinkyyhky nähtiin pariin otteeseen, mutta eilisessä pohjustuksessa havaitut kaksi mustavarista loistivat poissaolollaan.

Merikotka oli varpushaukan ohella päivän näkyvin petolintulaji (Vesilahti 23.10.2019)

 Kello 10 jälkeen siirryimme tienposkeen havainnoimaan Vähä-Säkylän peltoaukeaa, joka aluksi vaikutti hiljaiselta. Pian löytyi peräti neljä isolepinkäistä ja aukean laidassa pohjoiseen matkannut pähkinähakki, aina vaikea rallilaji! Nuori sinisuohaukka saalisteli paikallisena sokerijuurikaskasan ympäristössä, hiirihaukka muutti etelään parahiksi paikalle saapuneen kilpailevan joukkueen päältä ja piekana lekutteli saalistellen ympäri peltoja. Ylitsemme lentänyt 15 hempon parvi jäi ainoaksi havainnoksemme lajista. Metsähanhia muutti jälleen, nyt a11 linnun parvi lounaaseen, merikotkia havaittiin pari ja sepelkyyhkykin oli paikallisena.

Hömötiaisia on ollut kuluvana syksynä mukavasti liikkeellä (Vesilahti 27.10.2019)

Seuraavaksi oli vuorossa parin ruokintapaikan tarkistus matkalla kohti Pyhäjoen peltoja, hömötiainen sekä kaksi laulurastasta saatiin listoille. Peltoaukealla oli runsaasti kalalokkeja sekä varislintuja ja kohta pellolta löytyi kaksi pulmusta, jälleen loistava rallilaji! Paikallisena oli kaksi sepelkyyhkyä, mutta uuttukyyhky jäi vain parin havainnoijan varaan sulkulajiksi. Uuttukyyhkyn etsintä palkittiin kuitenkin koiras-fasaanilla ja muutamalla tiklillä. Piekana, hiirihaukka sekä merikotka havaittiin jälleen.

Pulmunen on vuosi vuodelta harvalukuisempi läpimuuttaja sisämaassa (kuvassa aikuinen koiras, 2.6.2009 Muonio)

Vesilintupuolella oli joitakin puutteita, joten oli korkea aika suunnistaa Uusikylän, Luvalahden ja Lohiluoman rannoille. Uusikylän edustalla tärppäsi, yksinäinen lapasotka kellui selällä ja kulorastaita löytyi kymmenkunta. Kesykyyhky hoitui vakiopaikalta Kauttualta, mutta koskikaraa ei irronnut, kolme yksilöä olisi kuulemma ollut niukasti rallialueen ulkopuolella koskipadolla. Onneksi rallissa aina vaikea palokärki kuikutti itsensä listalle!

Soluttautuminen kilpailevan joukkueen sekaan ei tuottanut lisälajeja Lohiluomassa. Eura.

Myös töyhtötiaista haettiin muutamasta paikasta, tuloksetta. Mannilan kalasatamassa oli kohtalaisesti lintuja, mutta uutena listalle saatiin vain pikku-uikku, mainio rallilaji tietenkin!


Ties kuinka mones ruokintapaikka tarkkailussa, ei töyhtötinttiä vieläkään. Eura.

Saderintama oli vaivihkaa hiipinyt päälle ja lintuja jouduttiin etsimään tihkusateessa. Peruslajeista puuttui vain töyhtötiainen, mutta lukuisat pysähdykset mäntykankailla ja metsäisillä ruokintapaikoilla eivät edelleenkään tuottaneet tulosta.

Teeri on harvinaista herkkua suo-ojitusten ja talousmetsänrippeiden keskellä. Säkylä.

Kaunisrannan risteyksen hakkuaukealla pönötti orpo teerikukko aivan tien vieressä, mahtava rallilaji nykyään! Itse rannan tarkastus ei kuitenkaan tuottanut uusia lajeja, vain silkkiuikkuja ja alleja kellui edustalla armottomassa väreilyssä. Koska aikaa oli vielä jäljellä sopivasti, päätimme ottaa pikaisen pysähdyksen Valasrannassa. Vesiäisiä kellui ulapalla siellä täällä, mm. 15 tukkakoskeloa ja lapasotka, mutta lajilista ei karttunut.

Pehkurannassa turhan seesteiset tunnelmat. Pöytyä, Yläne.

Matkalla Pehkurantaan metsätien varressa yllätti autosta havaittu, tien varressa tallustellut pyy - päivän kolmas kanalintulaji hoidossa, mahtavaa! Onneksi välillä noustiinkin autosta, tuloksena pieni pyrstötiaisparvi rantakoivikosta, usein vaikea laji tämäkin! Rannan edustalta ei kuitenkaan löytynyt uusia vessulajeja, joten jatkoimme kohti Kristallirantaa.

Lomakylänrannassa saatiin pöllö kuvapinnaksi jo toistamiseen. Säkylä.

Pysähdys Kristallirannassa ei ollutkaan pöllömpi veto, sillä kaksi nuorta kuikkaa ja pilkkasiipi olivat kaivattu lisä vesilintulistalle! Kello lähestyi nyt puoli viittä, saderintama oli väistynyt hiljalleen itään ja aurinko paistoi kirkastuvalla länsitaivaalla. Matkalla Säkylän keskustaan pysähdyttiin vielä kerran töyhtötiaisen toivossa ja vihdoinkin löytyi aktiivisesti ääntelevä lintu, peruslajilista oli viimein klaarattu!

Näkymä Sarvonlahden lintutornista illansuussa. Säkylä.

Matkalla tarkastimme pikaisesti Sarvonlahden tavin toivossa, tuloksetta. Säkylän keskustassa onneksi tärppäsi jälleen, mustavaris tepasteli nurmikolla ja poistui hetimiten järven suuntaan, ehkä jo yöpymään. Puutelistalla oli vielä lähinnä tavi ja harmaahaikara, joten päädyimme käyttämään viimeiset valoisat hetket rantoja kiertäen. Harmaahaikara löytyikin Uusikylän rannasta paikallisena ja hetkeä myöhemmin lennossa kunnantalonrannasta, varmaankin sama yksilö. Ralliaikaa oli jäljellä kymmenkunta minuuttia saapuessamme Isosaaren pengertielle. Tavia ei edelleenkään irronnut ja rantaluhdalta noussut, inhottavasti pajusirkkua muistuttanut äänetön pikkulintu jäi naulaamatta, joten viimeiseksi lajiksi jäi klo 17.36 havaittu harmaahaikara.

Lajilistan puutteessa vallitsi pieni epätietoisuus lajimäärästä. Peruslajilistan sekä Tiira Nomadiin tallennettujen havaintojen pohjalta räknättiin lopputulokseksi 85 lajia, siis peräti yhdeksän lajia enemmän kuin edellinen ralliennätys (76 lajia)!!! Tällä lukemalla kelpasi mennä rallipalaveriin ja niinhän siinä kävi, että voitto irtosi jopa seitsemän lajin kaulalla toiseksi tulleisiin Reguluksiin!

Erityiskiitokset Jasselle järjestelyistä sekä Artolle, Juhalle ja Karille oivallisesti hoidetuista pohjista, joista vaihteeksi aika moni jopa piti! Ensi vuonna jälleen! :)





Systemaattinen järjestys


Havaintojärjestys









1
Kyhmyjoutsen
1
Kanadanhanhi

2
Laulujoutsen
2
Merihanhi

3
Metsähanhi
3
Huuhkaja

4
Merihanhi
4
Mustarastas

5
Kanadanhanhi
5
Peukaloinen

6
Valkoposkihanhi
6
Valkoposkihanhi

7
Sepelhanhi
7
Varis

8
Haapana
8
Urpiainen

9
Sinisorsa
9
Punatulkku

10
Tukkasotka
10
Telkkä

11
Lapasotka
11
Uivelo

12
Alli
12
Sinisorsa

13
Mustalintu
13
Kalalokki

14
Pilkkasiipi
14
Harmaalokki

15
Telkkä
15
Metsähanhi

16
Uivelo
16
Sinitiainen

17
Tukkakoskelo
17
Kottarainen

18
Isokoskelo
18
Puukiipijä

19
Pyy
19
Sepelkyyhky

20
Teeri
20
Tukkakoskelo

21
Fasaani
21
Tuulihaukka

22
Kaakkuri
22
Turkinkyyhky

23
Kuikka
23
Peippo

24
Pikku-uikku
24
Käpytikka

25
Silkkiuikku
25
Kanahaukka

26
Härkälintu
26
Kuusitiainen

27
Merimetso
27
Laulujoutsen

28
Harmaahaikara
28
Isokoskelo

29
Merikotka
29
Tilhi

30
Sinisuohaukka
30
Korppi

31
Kanahaukka
31
Merikotka

32
Varpushaukka
32
Kirjosiipikäpylintu

33
Hiirihaukka
33
Alli

34
Piekana
34
Härkälintu

35
Tuulihaukka
35
Räkättirastas

36
Nokikana
36
Varpushaukka

37
Naurulokki
37
Järripeippo

38
Kalalokki
38
Kaakkuri

39
Selkälokki
39
Talitiainen

40
Harmaalokki
40
Mustalintu

41
Merilokki
41
Keltasirkku

42
Kesykyyhky
42
Kyhmyjoutsen

43
Sepelkyyhky
43
Merilokki

44
Turkinkyyhky
44
Haapana

45
Huuhkaja
45
Vihervarpunen

46
Palokärki
46
Tukkasotka

47
Käpytikka
47
Merimetso

48
Tilhi
48
Naurulokki

49
Peukaloinen
49
Sepelhanhi

50
Mustarastas
50
Naakka

51
Räkättirastas
51
Silkkiuikku

52
Laulurastas
52
Harakka

53
Punakylkirastas
53
Hippiäinen

54
Kulorastas
54
Selkälokki

55
Hippiäinen
55
Nokikana

56
Pyrstötiainen
56
Pikkuvarpunen

57
Sinitiainen
57
Varpunen

58
Talitiainen
58
Pikkukäpylintu

59
Kuusitiainen
59
Punakylkirastas

60
Töyhtötiainen
60
Viherpeippo

61
Hömötiainen
61
Isolepinkäinen

62
Puukiipijä
62
Sinisuohaukka

63
Isolepinkäinen
63
Pähkinähakki

64
Närhi
64
Närhi

65
Harakka
65
Hiirihaukka

66
Pähkinähakki
66
Hemppo

67
Naakka
67
Piekana

68
Mustavaris
68
Laulurastas

69
Varis
69
Hömötiainen

70
Korppi
70
Pulmunen

71
Kottarainen
71
Tikli

72
Varpunen
72
Fasaani

73
Pikkuvarpunen
73
Lapasotka

74
Peippo
74
Kulorastas

75
Järripeippo
75
Kesykyyhky

76
Viherpeippo
76
Palokärki

77
Tikli
77
Pikku-uikku

78
Vihervarpunen
78
Teeri

79
Hemppo
79
Pyy

80
Urpiainen
80
Pyrstötiainen

81
Kirjosiipikäpylintu
81
Kuikka

82
Pikkukäpylintu
82
Pilkkasiipi

83
Punatulkku
83
Töyhtötiainen

84
Pulmunen
84
Mustavaris

85
Keltasirkku
85
Harmaahaikara










































Kommentit