Osallistuin VLH:n ralliin Peten, Miron ja Jyrin kanssa. Elokuu oli ollut harvinaisen lämmin, jopa helteinen, mutta lämmin jakso oli päättynyt epätavallisen kylmään pohjoisvirtaukseen, maanantaista 29.8. alkaen. Vaikka kylmänpurkauksen myötä paljon lintuja oli poistunut muutolle, maastossa riitti yhä nähtävää. Pohjustusta ja reittisuunnittelua ei juuri tehty, mutta pienen pohdinnan jälkeen aloituspaikaksi valikoitui yksituumaisesti Ahtialanjärvi.
Ahtialanjärven parhaimmistoa olivat myöhäinen nuori pikkutylli, neljä liroa, nuoret lapinsirri, kuovisirri sekä kolme pikkusirriä, kaksi lapinkirvistä ja valkoviklo. Vesilintupuolella anti oli vaatimatonta, vain sinisorsa, tavi sekä tukkasotka havaittiin ja erittäin uhanalaisia nokikanoja ynnättiin sentään 46. Ensimmäinen takaisku tuli törmäpääskyn muodossa, sillä joukkueestamme vain kaksi henkilöä havaitsi linnun - ei pinnaa! Ahtialanjärven jälkeen lajeja oli koossa noin 25, joten oli aika suunnata Vesilahdelle.
Näkymä Lokkisaareen 2.9.2022 |
Jalohaikara nousi lentoon noin viisi minuuttia etuajassa, mutta laskeutui suosiollisesti Lokkisaareen ja kirjautui rallin aloituslajiksi tasan klo 17.00. Lajin yleistyminen on ollut viime vuosina huimaa, mutta sisämaassa sponde jallu käy yhä kelpo aloituslajista.
Jalohaikara, Lokkisaari 2.9.2022 |
Ahtialanjärven parhaimmistoa olivat myöhäinen nuori pikkutylli, neljä liroa, nuoret lapinsirri, kuovisirri sekä kolme pikkusirriä, kaksi lapinkirvistä ja valkoviklo. Vesilintupuolella anti oli vaatimatonta, vain sinisorsa, tavi sekä tukkasotka havaittiin ja erittäin uhanalaisia nokikanoja ynnättiin sentään 46. Ensimmäinen takaisku tuli törmäpääskyn muodossa, sillä joukkueestamme vain kaksi henkilöä havaitsi linnun - ei pinnaa! Ahtialanjärven jälkeen lajeja oli koossa noin 25, joten oli aika suunnata Vesilahdelle.
Lapinkirvinen, Lokkisaari 2.9.2022 |
Kuovisirri ja suokukko, Lokkisaari 2.9.2022 |
Matkalla Kirkkolahdelle listaa kartuttivat tavalliset lajit, kuten sepelkyyhky ja tuulihaukka. Kirkkolahdelta tavattiin vain peruskahlaajat ja uusina lajeina havaittiin kanadanhanhi ja haapana. Nopea käynti Mantereenjärvellä tuotti peltotiellä pomppivan kivitaskun sekä parinsadan sinisorsan parvessa lentäneen lapasorsan ynnä muutamia peruslajeja, kuten harmaalokin ja laulujoutsenen. Seuraavaksi suuntasimme Ylämäen pelloille petolintujen iltaliuku mielessä. Parkkeerasimme tutulle bussipysäkille ja ennätimme hädin tuskin nousta autosta kun nuori arosuohaukka ilmaantui kaartelemaan yläpuolellemme. Loistavaa, pienet fistbumbit olivat paikallaan! Arosuon poistuttua määrätietoisesti länteen ampuhaukka pyyhälsi vierestä peltojen yli ja yksinäinen kapustarinta lensi haikeasti viheltäen kohti itää ja laskeutui kauas pelloille.
Nuori arosuohaukka, Vesilahti Ylämäki 2.9.2022 |
Auringonlaskuun oli vielä puolisen tuntia, joten siirryimme Alhonselän rantaan. Sään nopea kylmeneminen lämpimän jakson päätteeksi oli saanut aikaan tolkuttoman väreilyn, jonka vuoksi selkävesiltä ei juuri erottunut lintuja. Saimme uutena lajina listalle ainoastaan naurulokin. Toisesta vesistöstä löytyi sentään kolme kaakkuria, jotka onneksi kelluivat hyvin lähellä rantaa.
Metso, Vesilahti 2.9.2022 |
Auringon jo painuttua mailleen lähdimme pöllöjen ja kanalintujen toivossa ajelemaan syrjäkulmien metsäteitä. Peräti kolme upeaa metsokukkoa löytyi tien varresta ja tyynen kuulaassa illassa varpuspöllö vihelsi syyssoidintaan. Olisi varmaankin pitänyt jatkaa viirupöllömaille, mutta päädyimme etsimään lehtopöllöä Kirkonkylän vakiopaikkojen tienoilta. Lehtopöllöt pysyivät vaiti ja seuraavana vuorossa olivat kunnolliset yöunet.
Aamustaijilla, Lempäälä, Pyhällönvuori 3.9.2022 |
Aamu valkeni koleana ja puolipilvisenä kavutessamme kilpaa auringon kanssa Pyhällönvuorelle. Näkyvyys oli onneksi erinomainen ja tuulikin maltillinen. Muutto oli rauhallista, mutta listalta puuttuvia yleisiä ja parempiakin rallilajeja ruksattiin tasaiseen tahtiin: Pyy, harmaapäätikka, hömötiainen, närhi, palokärki, järripeippo, merikotka, vanha nuolihaukka...vaan ei kulorastasta, eikä metsähanhea. Petolinnut eivät olleet vielä ehtineet nousta taivaalle, kun havahduimme että on aika jatkaa matkaa Alkkulanlammen suuntaan. Matkan varrella otettiin muutama nopea pysähdys Liponselän rantamilla ja listaa kartuttivat mm. tikli, urpiainen ja keltasirkku. Alkkulanlammella oli kohtuullisesti pikkulintuja: Peukaloinen, leppälintu, ruokokerttunen, pyrstötiainen sekä neljä lajia Sylvioita saatiin listan jatkoksi. Altaasta löytyi tavien ja sinisorsien seasta yksinäinen nuori jouhisorsa ja Pete plokkasi taviparvesta yksinäisen heinätavin, huikea löytö nykyään! Uhrasimme seuraavaksi kokonaiset 15 minuuttia Haihunkosken tarkastamiseen, mutta lukuisten västäräkkien seasta ei löytynyt toivottua virtavästäräkkiä.
Varpunen, naaras, Akaa Toijala 3.9.2022 |
Pikaisen välitankkauksen (auto, ei miehet) aikana Miro löysi parkkipaikan laidalta varpusen, lajin, jonka etsimiseen menee vuosi vuodelta yhä enemmän aikaa.
Hemppo, Vesilahti 2.9.2022 |
Matkalla Kurisjärven - Lontilan peltoaukeille kaksi turkinkyyhkyä suoritti ohilennon ja myös uuttukyyhky saatiin listoille, mainiota! Ensimmäinen pysähdys Kurisjärven pelloilla tuotti hyvin lajeja, kiuru, niittykirvinen, pensastasku, hemppo, hiiri-, kana- ja sinisuohaukka sekä kalasääski nähtiin.
Sinisuohaukka, nuori koiras, Mustasaari 27.8.2022 |
Siirryimme lähemmäs Käyrälää ja jatkoimme staijaamista. Petolintuja oli hyvin ilmassa, mm. hiirihaukka 7, sinisuohaukka 4, ruskosuo 2, tuulihaukka 4, sekä ampu- ja nuolihaukat, mutta uusia lajeja, kuten mehiläishaukka, ei irronnut. Matkalla Linnasiin pysähdyttiin muutaman kerran sopivassa kangasmaastossa ja töyhtötiainen saatiin listalle, hienoa, kaikki peruslajit olivat nyt hoidossa!
Punajalkahaukka, nuori, Vesilahti 22.8.2022 |
Linnasten aukealla oli jälleen mukavasti petolintuja ilmassa, mutta uusia lajeja ei vain irronnut, ei ennen kuin kaukoputken linssiin osui radanvarressa lekutteleva nuori punajalkahaukka! Pienen alkuhämmingin jälkeen kaikki saivat linnun putkeen. Saimme ihailla linnun saalistelua kymmenisen minuuttia, jonka aikana lintu syöksyi kahdesti saaliin perään sänkipeltoon ja lekutteli useita kertoja pitkään paikallaan, nousten välillä korkealle taivaalle. Viimein lintu poistui matalalla metsän päälle häviten kohti etelää. Leppoisaa! Seuraavaksi suuntasimme Rauttunselän rannalle. Myös täällä väreily oli jokseenkin mahdotonta eikä selältä juuri erottunut lintuja, ainoastaan vanha merilokki ja 12 kuikkaa kartuttivat pinnalistaa. Toiveissa ollutta härkälintua tai tukkakoskeloa ei löytynyt. Päätimme seuraavaksi tarkistaa Ritvalan Vähäjärven, jonka rantaan olikin melkoinen rämpiminen mesiangervo- ja pajuviidakon läpi.
Merimetsoja, Valkeakoski, Vähäjärvi 3.9.2022 |
Vähäjärvellä oli mukavasti vesilintuja, kuten 120 merimetsoa, seitsemän jouhisorsaa ja 60 tavia, muttei toivomuslistalla ollutta uiveloa, punasotkaa tai muutakaan pinnaa. Ralliaikaa oli yhä jäljellä noin tunti, minne seuraavaksi? Pikapalaverin päätteeksi päätimme palata Linnasten aukealle, puuttuihan listalla yhä sellaisia lajea kuten mehiläishaukka, metsähanhi sekä fasaani. Pete skarppasi klo 16.35 kuusen latvaan laskeutuneen pähkinähakin, joka jäi lopetuslajiksi.
Pähkinähakki, Eurajoki Luvia Säppi, 24.9.2020 |
Ja niinhän siinä kävi, että ynnäyksen tuloksena lajeja löytyi listalta mukavat 109, mikä oikeutti 1. sijaan! Ässät: Kaakkuri, heinätavi, arosuohaukka, punajalkahaukka, metso, pikkutylli, lapinsirri, kuovisirri, räystäspääsky, pensaskerttu, pyrstötiainen, pähkinähakki sekä urpiainen.
Toiseksi sijoittuneella joukkueella oli lajeja 108 ja kolmosilla 101 ja kaikkien joukkueiden havaitsema yhteislajimäärä oli 128. Ensi vuonna ralli kisataan 1.-2.2023
Lajilista systemaattisessa järjestyksessä:
1 Laulujoutsen
2 Kanadanhanhi
3 Haapana
4 Tavi
5 Sinisorsa
6 Jouhisorsa
7 Heinätavi
8 Lapasorsa
9 Tukkasotka
10 Telkkä
11 Isokoskelo
12 Pyy
13 Metso
14 Kaakkuri
15 Kuikka
16 Silkkiuikku
17 Merimetso
18 Jalohaikara
19 Harmaahaikara
20 Merikotka
21 Ruskosuohaukka
22 Sinisuohaukka
23 Arosuohaukka
24 Kanahaukka
25 Varpushaukka
26 Hiirihaukka
27 Sääksi
28 Tuulihaukka
29 Punajalkahaukka
30 Ampuhaukka
31 Nuolihaukka
32 Nokikana
33 Kurki
34 Kapustarinta
35 Töyhtöhyyppä
36 Pikkutylli
37 Tylli
38 Suokukko
39 Kuovisirri
40 Lapinsirri
41 Suosirri
42 Pikkusirri
43 Valkoviklo
44 Liro
45 Taivaanvuohi
46 Naurulokki
47 Kalalokki
48 Harmaalokki
49 Merilokki
50 Kesykyyhky
51 Uuttukyyhky
52 Sepelkyyhky
53 Turkinkyyhky
54 Varpuspöllö
55 Harmaapäätikka
56 Palokärki
57 Käpytikka
58 Kiuru
59 Haarapääsky
60 Räystäspääsky
61 Metsäkirvinen
62 Niittykirvinen
63 Lapinkirvinen
64 Västäräkki
65 Keltavästäräkki
66 Peukaloinen
67 Rautiainen
68 Punarinta
69 Leppälintu
70 Pensastasku
71 Kivitasku
72 Mustarastas
73 Räkättirastas
74 Laulurastas
75 Punakylkirastas
76 Ruokokerttunen
77 Hernekerttu
78 Pensaskerttu
79 Lehtokerttu
80 Mustapääkerttu
81 Tiltaltti
82 Pajulintu
83 Hippiäinen
84 Pyrstötiainen
85 Sinitiainen
86 Talitiainen
87 Kuusitiainen
88 Töyhtötiainen
89 Hömötiainen
90 Puukiipijä
91 Närhi
92 Pähkinähakki
93 Harakka
94 Naakka
95 Varis
96 Korppi
97 Kottarainen
98 Varpunen
99 Pikkuvarpunen
100 Peippo
101 Järripeippo
102 Viherpeippo
103 Tikli
104 Vihervarpunen
105 Hemppo
106 Urpiainen
107 Punatulkku
108 Keltasirkku
109 Pajusirkku
Kommentit
Lähetä kommentti