Saimme jälleen joukkueen kokoon ja osallistuimme vuoden 2016 Pyhäjärviralliin. Pelin henki on havaita mahdollisimman monta lintulajia asfalttiteiden rajaamalla alueella Pyhäjärven ympäristössä klo 7 - 18 välisenä aikana. Ikävä kyllä joukkueemme oli tänä vuonna tynkä, koska Helsingin luottopelaajamme Arto oli estynyt osallistumasta koitokseen. Tavoite asetettiin vähintään 80 lajiin, olihan takana leuto syksy, runsas pihlajanmarjasato sekä sulat vesistöt - eli massoittain lintuja maastossa. Syksyn teeman hengessä päivän kysymys kuului yksi, kaksi vai kolme rautiaislajia? Sitäpaitsi puolustettavana oli viime vuotinen voitto, ei vähempää kuin yhdeksän lajin marginaalilla toiseksi tulleeseen joukkueeseen!
Perinteitä noudattaen starttasimme klo 7 kohtaamispaikalta kunnantalon pihasta ja ensimmäinen tunti vietettiin säkkipimeässä pöllöjä, kurppia ja kehrääjiä (heh) valaisten. Mitään edellä mainituista ei havaittu, tietenkään.Yritys kyllä oli ponteva.
Aamun ensivaloilla siirryimme Pihlavaan, joka viime vuonna oli toiminut erinomaisesti aloituspaikkana. Vesilintu- ja lokkipuoli hanskattiin tälläkin kerralla mukavasti, aina vaikea merihanhi löytyi satojen kanukkien joukosta, Melanitat ja lapasotka hoituivat ja merimetso osoittautui myöhemmin päivän ensimmäiseksi ässäksi. Tuuli kuitenkin haittasi, eikä pikkulintupuolelta irronnut urpiaista kummempaa.
Seuraavaksi tarkastettiin Katismaan rannat ja siirryttiin keskustaan, jossa yritettiin kuikuilla Omahaaran pelloille. Piekana, hiirihaukka, varpushaukka, töyhtöhyyppä, kulo- ja punakylkirastas sekä kottarainen plakkariin, ei hassumpaa! Fasaania yritettiin kovasti hakea, ei näkynyt.
Turuntien rampilta tarkastettiin Vähä-Säkylän pellot: Lisää piekanoita ja hiirihaukkoja, merikotka, pariin otteeseen metsän päällä vaappunut hakki ja lapinharakka näyttäytyivät. Päivän toinen ässä hoitui kolmen pulmusen kierrellessä pellon yläpuolella. Vähä-Säkylän, Sarvonlahden ja Pyhäjoen tienoilta irtosi kanahaukka, lisää piekanoita, haapana, valkoposkihanhi, tikli ja jälleen pähkinähakki.
Seuraavaksi oli vuorossa keskustan läpiajon uusinta ja kiertelyä muutamalla hyvällä ruokinnalla, tuloksena aina rallissa vaikea turkinpulu sekä päivän kolmas ja samalla viimeinen ässä, tuulihaukka. Fasaania ei irronnut täältäkään.
Tähän saakka askelmerkit olivat olleet kohdillaan ja klo 11 kasassa oli jo kelvolliset 55 lajia eikä peruslajilistaltakaan (40 lajia) puuttunut enää kuin silkkiuikku (varma), aina vaikea närhi, sekä kuusitiainen.Tästä eteenpäin tähtikartta varmasti jotenkin vinksahti, sillä lähitunteina juuri mikään ei tuntunut onnistuvan.
Kauttualta irtosi pulu sekä tundraurpiainen ja päivän kolmas pähkinähakki. Kohtasimme myös maireasti hymyilevän tylliparven ja vasta purkutilaisuudessa selvisi syy hymyyn; Olimme juuri nuijanneet kaksi vuorihemppoa, uusi laji rallille! Kauttuan suunnalta yritettiin vielä kaivaa karaa ja pikku-uikkua, turhaan. Ei myöskään peukaloista, ei punarintaa. Shieeet! Sepelhanhi, silkkiuikku ja nokikana saatiin sentään listoille. Juha kuuli vielä käpylinnun mutta vaikkukorvaosasto nuijasi, ensimmäinen sulkulaji hoidossa.
Pyhäjärven ulappaa tapitettiin Mansikista sekä Sieravuoresta. Aallokko oli korkea, Melanittaa ja alleja löytyi, kaakkuri ei sen sijaan osunut kiikariin. Pari metsähanhiparvea matkasi etelään, lisää valkoposkia samoin, sekä yksinäinen pulmunen järvenselällä kohti pohjoista. Hakkuuaukolla palokärki kapsahti männynrungolle ja närhi sekä kuusitintti löytyivät, peruslajilista oli nyt puhdas. Erinäisiä paikkoja kierrettiin mutta uusia lajeja ei vain irronut. Sokerina pohjalla oli ainoastaan Juhan havainnoksi jäänyt Valkoselkätikka Kauttualla, siinäpä olisi ollut hyvä lopetuslaji!
Lopputuloksella 68 lajia ylsimme jaetulle kolmannelle sijalle yhdessä Sata lasissa -joukkueen kanssa. Sääntöjen mukaan tasatulos ratkaistaan ässien määrällä, mutta tässä tapauksessa kummallakin joukkueella oli kolme ässää. Ehkä sitten ensi vuonna, aika pienistä nyansseistahan rallimenestyksessä on kysymys. Kiitokset mainiosta rallista ja alusta loppuun huikeasta joukkuehengestä Jari, Juha ja Kari!
Voittajajoukkue Kurkkivat Tyllit saavutti huiman 72 lajin tuloksen, onnittelut voittajille! Toisen sijan saavutti Regulus team 70 lajilla, hyvä suoritus sekin.
Ulapallomullien lajit:
Lisäksi muiden joukkuiden toimesta havaittiin seuraavat 37 lajia: Pikkujoutsen, tavi, pyy, teeri, metso, fasaani, kaakkuri, pikku-uikku, härkälintu, harmaahaikara, sinisuohaukka, maakotka, ampuhaukka, suokukko (uusi rallilaji), kihulaji, taivaanvuohi, lehtokurppa, uuttukyyhky, sepelkyyhky, varpuspöllö, helmipöllö, harmaapäätikka, valkoselkätikka, västäräkki, koskikara, peukaloinen, rautiainen, punarinta, laulurastas, mustavaris, järripeippo, hemppo, vuorihemppo (uusi rallilaji), pikkukäpylintu, isokäpylintu, taviokuurna ja pajusirkku.
Päivän aikana rallissa havaittiin yhteensä huikeat 105 lajia, mikä on rallin 13 -vuotisen historian uusi ennätys!

Voittajajoukkue saa ripustaa seinälleen lintutaidetta, mutta vain vuodeksi! Merisirrit © Kari Kekki |
Voittajajoukkue Kurkkivat Tyllit saavutti huiman 72 lajin tuloksen, onnittelut voittajille! Toisen sijan saavutti Regulus team 70 lajilla, hyvä suoritus sekin.
Ulapallomullien lajit:
1 | kyhmyjoutsen |
2 | laulujoutsen |
3 | metsähanhi |
4 | merihanhi |
5 | kanadanhanhi |
6 | valkoposkihanhi |
7 | sepelhanhi |
8 | haapana |
9 | sinisorsa |
10 | tukkasotka |
11 | lapasotka |
12 | alli |
13 | mustalintu |
14 | pilkkasiipi |
15 | telkkä |
16 | uivelo |
17 | tukkakoskelo |
18 | isokoskelo |
19 | silkkiuikku |
20 | merimetso |
21 | merikotka |
22 | kanahaukka |
23 | varpushaukka |
24 | hiirihaukka |
25 | piekana |
26 | tuulihaukka |
27 | nokikana |
28 | töyhtöhyyppä |
29 | naurulokki |
30 | kalalokki |
31 | harmaalokki |
32 | merilokki |
33 | kesykyyhky |
34 | turkinkyyhky |
35 | palokärki |
36 | käpytikka |
37 | tilhi |
38 | mustarastas |
39 | räkättirastas |
40 | punakylkirastas |
41 | kulorastas |
42 | hippiäinen |
43 | pyrstötiainen |
44 | hömötiainen |
45 | töyhtötiainen |
46 | kuusitiainen |
47 | sinitiainen |
48 | talitiainen |
49 | puukiipijä |
50 | isolepinkäinen |
51 | närhi |
52 | harakka |
53 | pähkinähakki |
54 | naakka |
55 | varis |
56 | korppi |
57 | kottarainen |
58 | varpunen |
59 | pikkuvarpunen |
60 | peippo |
61 | viherpeippo |
62 | tikli |
63 | vihervarpunen |
64 | urpiainen |
65 | tundraurpiainen |
66 | punatulkku |
67 | pulmunen |
68 | keltasirkku |
Lisäksi muiden joukkuiden toimesta havaittiin seuraavat 37 lajia: Pikkujoutsen, tavi, pyy, teeri, metso, fasaani, kaakkuri, pikku-uikku, härkälintu, harmaahaikara, sinisuohaukka, maakotka, ampuhaukka, suokukko (uusi rallilaji), kihulaji, taivaanvuohi, lehtokurppa, uuttukyyhky, sepelkyyhky, varpuspöllö, helmipöllö, harmaapäätikka, valkoselkätikka, västäräkki, koskikara, peukaloinen, rautiainen, punarinta, laulurastas, mustavaris, järripeippo, hemppo, vuorihemppo (uusi rallilaji), pikkukäpylintu, isokäpylintu, taviokuurna ja pajusirkku.
Päivän aikana rallissa havaittiin yhteensä huikeat 105 lajia, mikä on rallin 13 -vuotisen historian uusi ennätys!
Kommentit
Lähetä kommentti