Tiesin jo etukäteen, että kaksi viikkoa on lyhyt rupeama, mutta silti jakso vierähti hämmästyttävän nopeasti. Mukaan mahtui lisäksi pari hiljaista sadepäivää, joiden jälkeen muutto toki repesi yli 70.000 petolinnun massapäiväksi. Samalla tehtiin myös uusi haarahaukkaenkka, 30.300 muuttavaa, uskomaton kokemus kerrassaan olla mukana laskemassa tuollaista massaa!
Batumissa muuttoa havainnoidaan toistaiseksi kahdella havaintoasemalla, Sakhalvashossa ja Shuamtassa. Sakhalvashon staijipaikka sijaitsee lähempänä rannikkoa ja Shuamta taas sisämaassa kukkuloiden juurella, lähempänä vuoristoa. Havaintopaikkojen välinen etäisyys on noin neljä kilometriä ja molempien asemien laskenta-alueet on jaettu maastonmuotoihin sidottuihin vyöhykkeisiin. Linnut lasketaan vasta niiden ylittäessä lounaasta koilliseen kulkevan laskentalinjan ja jokainen yksilö merkataan samalla tietylle etäisyysvyöhykkeelle. Lisäksi asemat ovat jatkuvasti yhteydessä toisiinsa walkie-talkieilla ja näin varmistetaan, kumpi asema laskee vyöhykkeiden rajalla kulkevan petolintuvirran. Usein on jopa tarkoituksenmukaista laskea lähempänä toista asemaa kulkeva virta - Shuamtasta aamulla länteen ja Sakhalvashosta iltapäivällä itään, jolloin linnut näkyvät myötävalossa, vaikka ovatkin lähempänä toista asemaa. Havikset kirjataan noin vartin jaksoissa palmiin käyttäen Trektellen -sovellusta, kätevää!
Enemmistö laskijoista majoittuu perheissä Sakhalvashon kylässä ja niin tekevät myös laskennan koordinaattorit ja ajoittain runsaslukuisina vierailevat ekoturistit. Perhemajoituksissa on mukava olla, isäntäväki tulee tutuksi ja vieraanvaraisuus on vilpitöntä. Ruokaa ei voi liiaksi hehkuttaa, ei ihme että Ville Haapasalo halusi perustaa juuri georgialaisen ravintolan Helsinkiin. Shuamtassa majoittuu vain muutama laskija, Elzan talossa, ja loput kuskataan päivittäin paikalle autolla. Tämä järjestely siitä syystä, että paikalla majoittuvat ehtivät hoitaa aamun ensimmäisen tunnin varhaisimmat suohaukat jne.
Entä kannattaako Batumiin lähteä laskijaksi, vaiko sittenkin ekoturistiksi? Laskijaksi lähteminen on ehdottomasti antoisinta, linnuista saa varmasti eniten irti tällä tavalla, mutta pääsee myös osalliseksi uskomattoman hienoa, kansainvälistä harrastajapiiriä, leppoisan lintuasemaelämän merkeissä. Lainatakseni nyt seitsemättä kertaa laskentaan osallistunutta belgialaista Filiepiä, "En tulisi tänne uudelleen vuodesta toiseen ainoastaan lintujen vuoksi, tulen tänne tavatakseni myös parhaita ystäviäni". Tämä on helppo allekirjoittaa jo kahden viikon perusteella, siitäkin huolimatta että petolintujen tykitys on päätähuimaavaa! Jos laskijaksi lähteminen jännittää, voin kertoa, että suomalaiseen arktikakärvistelyyn tottunut, väreilyssä kaartelevien butskien kanssa tuskaillut perusstaijari pärjää porukassa vallan mainiosti. Ekoturistiksi lähteminen ei tietenkään sekään ole huono vaihtoehto, varmasti paljon näkee niinkin ja samalla on hieman enemmän mahdollisuuksia vierailla myös läheisillä luontokohteilla, kuten Chorockin suistossa, tai kasvitieteellisessä puutarhassa punarintanakkeleiden ja muuttajien perässä. Toki sillä riskillä, että nuijaa juuri silloin jonkun kivan pedon :)
Päivitetty taulukko reissun omista haviksista, noin 135.00 lintua - kuviin tulossa tekstejä ym joskus tuonnempana :) Tätä kirjoittaessani miljoonan petolinnun raja on jo katkennut, tmämä tapahtui 6. lokakuuta!
1 | Kalasääski | 38 | |
2 | Pikkukorppikotka | 6 | |
3 | Mehiläishaukka | 54072 | |
4 | Käärmekotka | 194 | |
5 | Pikkukiljukotka | 432 | |
6 | Pikkukotka | 1931 | |
Aquila sp. | 320 | ||
7 | Arokotka | 2 | |
8 | Ruskosuohaukka | 1135 | |
9 | Sinisuohaukka | 1 | |
10 | Arosuohaukka | 31 | |
11 | Niittysuohaukka | 420 | |
Sirosuohaukka | 701 | ||
12 | Sirovarpushaukka | 1249 | |
13 | Varpushaukka | x | |
14 | Kanahaukka | x | |
15 | Haarahaukka | 27471 | |
16 | Idänhiirihaukka | 22164 | |
iso petolintu | 23950 | ||
17 | Arohiirihaukka | 7 | |
18 | Tuulihaukka | x | |
19 | Punajalkahaukka | 3 | |
20 | Nuolihaukka | x | |
21 | Muuttohaukka | 2 | |
22 | kiljukotka | 2 | |
23 | merikotka | 1 | |
24 | pikkutuulihaukka | 2 | |
25 | idänmehiläishaukka | 1 |
Kommentit
Lähetä kommentti