Shrike with phoenicuroides features in Sastamala, W-Finland - A potential Finnish first - Tarinaa Sastamalan rarilepinkäisestä

päiväys:
A local birder Jouko Metsälä found a juvenile Shrike Lanius in Sastamala, W-Finland on 12th October. The bird was showing some features typical to Turkestan (Red-tailed) Shrike Lanius (i.) phoenicuroides, such as cold darkish brown upperparts contrasting to rufous crown, uniform whitish underparts with blackish barring, strong black subterminal markings and whitish tips to greater coverts and contrasting darkish tertial centres. There are six previous records of isabellinus and three records of isabellinus/phoenicuroides but no records of phoenicuroides in Finland. This taxon is for the time being treated as a subspecies of Isabelline Shrike Lanius isabellinus in Finland.

Linkki Isto Virtasen upeaan potrettikuvaan linnusta tässä - See this awesome picture by Isto Virtanen.

Paikallisretki ja rautiaisten viihdyttäminen äänitteellä keskeytyi, kun huomasin pienellä viiveellä hälyn punapyrstölepinkäisestä naapurikunnasta Sastamalasta. Paikallinen lintumies ja rariteettien esiinkaivaja Jouko Metsälä oli löytänyt linnun vaneritehtaan liepeiltä suuresta risukasasta, upeaa, onnittelut! Harvoin näitä on tarjoilla melkeinpä kotikulmilla, siispä matkaan ja heti.

An artistic version of a phonescoped pic
Paikanpäälle oli jo ennättänyt muutama bongari ja kaukoputkien suunnasta oli helposti pääteltävissä linnun olevan näkyvissä. Se kyhjötti risukasan sisällä varjossa, pää ja rinta näkyvillä. Lämpimän sävyinen päälaki erottui, muttei tässä vaiheessa vielä erityisen silmiinpistävänä. Pienen odottelun jälkeen lintu tuli esiin risukasasta ja lenteli suhteellisen vilkkaasti oksalta oksalle, kadoten välillä risujen sekaan ja lopulta myös kasan taakse.

This was the first documentary shot which was updated to Facebook to raise discussion about identification
Kun lintu palasi takaisin, nappasin linnusta nopeasti muutaman scoupin kännykällä (kuva yllä) ja laitoin välittömästi jakoon Bongariliiton Facebook -ryhmään, evästettynä kommentilla "tuplaisan näköinen lintu yhä paikalla". Minuutti päivityksen jälkeen Mika Ohtonen soitti ja kertoi kiinnittäneensä kuvassa huomiota linnun valkeahkoon alapuoleen sekä lämpimänruskeaan päälakeen. Olin aluksi skeptinen, sillä mielestäni lintu näytti suhteellisen tasaväriseltä päältä ja alta sekä melko lämpimänsävyiseltä. Muistelin phoenicuroideksen olevan selästä tummemman ruskea ja alapuolelta lähes puhtaanvalkoinen, voimakkailla mustilla suomukuviolla ja tummalla maskilla  - tämä osoittautui vanhentuneeksi käsitykseksi! Mika mainitsi keskustelussa ruotsalaisen nuoren linnun, joka oli DNA -näytteestä varmistettu phoenicuroidekseksi, mutta jonka tuntomerkeistä lähinnä vain valkeahko alapuoli (myös valkokeskustaiset keph:t) oli erityisen diagnostinen phoenicuroidekselle. Seuraavan tunnin aikana lintua katsottiin ja kuvattiin lisää. Toisinaan lintu vaikutti sekä maastossa että kuvissa lämpimänsävyiseltä, välillä taas selkäpuoli näytti valaistuksesta riippuen kylmän ruskealta ja vatsapuoli melkein valkoiselta. Seuraavassa muutamia dokumenttikuvia linnusta, jotka otin ennen kuin jouduin poistumaan paikalta:




Birding Frontiersin Challenge Series "Autumn" sekä RR 3/2014 "Snåriga Törnskator" summaavat nuoren phoenicuroideksen tuntomerkkejä mm. seuraavasti:
  • tasavärisen valkeahko alapuoli, vain kupeet heikosti sävykkäämmät (isabellinuksella kupeet laajalti oranssinsävyiset)
  • valkoinen silmäkulmanjuova selvästi erottuva ja myös linnun posket valkeahkot (isabellinuksella silmäkulmanjuovassa ja poskissa on lämpimänoranssia sävyä)
  • Selvä tumma naamari, yleensä kontrastikas ja mustanruskea
  •  Selkäpuoli kylmän ruskea ja melko tumma (verrattuna lämpimän oranssinsävyiseen ja vaaleampaan isabellinukseen)
  •  Usein päälaella voimakas ruosteenruskea sävy
  • Alapuolen vipevöinti on väriltään tummanruskeaa tai mustaa, lähes valkoisella pohjalla ja toisinaan yhtä voimakasta kuin pikkulepinkäisellä
  •  Suomukuvioisia juv höyheniä tyypillisesti tallella päälaella, hartiossa ja pyrstön yläpeitinhöyhenissä
  • Leveät mustat subterminaalijuovat isoissa peitinhöyhenissä ja usein myös pyrstön yläpeitinhöyhenissä (isabellinuksella ohuemmat ja heikommat kuviot)
  • Keskimmäisten peitinhöyhenten keskustat usein valkoiset (voivat olla myös heikosti oranssinsävyiset)
  • Tertiaaleissa on kontrastikkaat selkäpuolta tummemmat keskustat
  • Pyrstö usein kärkeä kohti tummeneva
Pikkulepinkäisryhmän taksonomia on ollut vuosikymmenet mielenkiinnon kohteena. Yleisesti hyväksyttyä on ryhmän jako pikku-, siperian- ja punapyrstölepinkäiseen. Monissa lähteissä myös punapyrstölepinkäinen on jo pitkään jaettu kahdeksi lajiksi, punapyrstö- ja "ruostepäälepinkäiseksi" (Daurian Shrike, Isabelline Shrike L. isabellinus, sekä Red-tailed Shrike, Turkestan Shrike L. phoenicuroides). Lajit eroavat toisistaan paitsi värityksen ja siipikaavion, myös sulkasadon ja pesinnän ajoittumisen sekä muuttoaikojen perusteella. Niillä on myös erilliset levinneisyysalueet ja ne suosivat erilaista pesimäympäristöä. Lepinkäissoppaa hämmentävät silti risteymät ja välimuotoisiksi arvellut yksilöt. Oma lukunsa on vielä lajin type specimen -sotku, jonka seurauksena alalajien nimeämiseen tuli muutoksia (ks. Splitting Headaches .pdf)

Aika näyttää, riittääkö Sastamalan lepinkäisen dokumentaatio (ala)lajin hyväksymiseen Suomen ensimmäiseksi phoenicuroidekseksi, joka mm. naapurimaassamme Ruotsissa nostettiin lajin tasolle jo keväällä 2014.
Lisää aiheesta:

Worfolkin määritysjuttu Dutch Birdingissa:

Hellströmin ja Ruotsin RK:n analyysi Ruotsin havainnoista:

Panovin juttu Sandgrousessa:















Kommentit

Lähetä kommentti