10.10. Suomen kuudes vaaleakultarinta Iduna pallida elaeica Säpissä - Eastern Olivaceous Warbler, Luvia, Säppi B.O., W Finland

Kiitokset Kari Kekille kuvan lainaamisesta:

 An Eastern Olivaceous Warbler was found in Luvia Säppi B.O., W-Finland. It was just 6th Finnish record and the 2nd for Säppi B.O.

Suomen kuudes - ja samalla vasta toinen yleisesti bongattavissa ollut - vaaleakultarinta löytyi lauantaina Luvian Säpistä. Asialla oli tuttu paikallinen rarikaarti etunenässä Tosisponde-Petteri Mäkelä ja lisäksi vahvistuksena oli muutama onnekas vieraileva tähti. Onnittelut heille! Vaaleakultarinnan elaeica -alalaji asustaa Kaakkois-Euroopassa ja Lähi-Idässä. Jo löytöpäivänä ja varsinkin sunnuntaina saaressa kuhisi bongareita. Varasin paikan ensimmäisen tilaisuuden tullen, eli Olavi Kemppaisen maanantaiaamulle järjestämään venekyytiin. Klo 5.30 suuntasin nokan kohti länsirannikkoa tähtikirkkaan taivaan alla, auton ikkunat jäästä raaputettuani. Lämpömittari näytti kahta lämpöastetta ja aamu vaikutti tyyneltä. Merelläkin tuuli oli yöksi tyyntynyt, muttei onneksi aivan kokonaan. Ehkä lintu vielä tankkaisi muutaman päivän ja vasta tyynen yön koittaessa jatkaisi matkaansa?

Jo Prakalan suojaan saapuessamme Pasin ja Petterin hahmot erottuivat rannan tyrnipensaiden seasta ja hädin tuskin ehdimme poistua laiturilta, kun päivitysviesti ilmoitti linnun yhä olevan paikalla. Löytäjät taluttivat bongarijoukon liki kädestä pitäen oikean puskan juurelle ja näyttivät linnun bongariryhmälle. Kova "tek" kutsuääni oli ensimmäinen havaintoni linnusta ja kymmenisen minuuttia myöhemmin sain sen jo kiikariin. Tämän jälkeen lintu olikin lähes koko loppuajan hallinnassa. Se liikkui aktiivisesti koko niemenkärjen alueella ja ajoittain oli lyhyitä aikoja hukassa tiheimpien tyrnipuskien kätköissä. Onneksi lintu äänteli melko aktiivisesti ja olikin helppo paikantaa kutsuäänensä perusteella hippiäisten ja sinitiaisten seasta.

Vaaleakultarinta oli ajoittain erittäin hyvin näkyvillä ja ehdin katsella sitä riittävästi myös kaukoputkella. Aamuvarhaisella se oli esillä myös kuvausetäisyydellä, mutta kohinalaatikko + mehupilli -yhdistelmällä ei syntynyt kovin vakuuttavaa jälkeä, jonkilaisia dokumenttejä kuitenkin.

Pensaissa pomppivaa ja kähmyilevää lintua katsellessani mielessä kävi, kuinka huikea fiilis linnun löytäjillä on täytynyt olla kompatessaan tällaisen rarin esiin tuttujen tiltalttien, punarintojen ja tiaisten seasta? Taatusti kuulemme vielä löytötilanteesta tuonnempana, mutta varmaankin kutsuääni ja digijärkkärit ovat olleet apuna määritystä naulattaessa? Kultarinnat eivät ole niitä helpoimpia taksoneja määrittää. Tästä osoituksena on mm. verraten hiljattain tapahtunut ryhmän jako Hippolais - ja Iduna -sukuihin, paksunokkakerttusen siirto Acrocephaluksista Idunoihin, itäisen ja läntisen vaaleakultarinnan jakaminen omiksi lajeikseen (Iberiankultarinta Iduna opaca) sekä pikku- ja aavikkokultarinnan splitit omiksi lajeikseen (caligata ja rama). Työn alla ovat vielä vaaleakultarinnan afrikkalaiset alalajit, joista esimerkiksi Saharan keitailla esiintyvälle reiseri -alalajille voinee ennustaa lajistatusta lähitulevaisuudessa.

EDIT: Tästä Janne Aallon hienosta blogitekstistä pääsee osalliseksi löytötilanteen tunnelmaan!

Yllä olevissa dokumenttikuvissa näkyy linnun värisävyjen vaihtelu varjossa ja suorassa auringonpaisteessa. Harvinaisuuskontekstin ulkopuolella vaaleakultarinta on toki melko helppo tunnistaa:

• Laji on väritykseltään pliisun harmahtavan ruskea, alapuoli on lähes valkoinen tai korkeintaan heikosti kermansävyinen (useimmilla Acroilla on selvästi lämpimänruskea sävy kupeilla)

• Monilla yksilöillä on siivellä selvä vaalea "kultarintapaneeli", joka muodostuu tertiaalien ja sisimpien kyynärsulkien vaaleista ulkohöydyistä. Tuoreessa puvussa myös kyynärsulkien kärjet ovat selvästi vaaleat, kuten isojen peitinhöyhentenkin reunukset ja kärjet

• Parin uloimman pyrstösulkaparin kärjet ja reunukset ovat vaaleat (kuten myös ramalla, muttei opacalla. Joillakin Lähi-Idän fuscus -rytikerttusilla on hieman vaaleammat kärjet uloimmissa pyrstösulissa

• Lajilla on tyypillinen "pokeri", jonka saa aikaan luisu otsa ja pitkä nokka, tummat silmä ja ohjastäplä sekä lyhyehkö, vain vähän silmän taakse ulottuva kapea kermanvalkea silmäkulmanjuova. Myös kokonaan vaalea, pinkinoranssi alanokka on osa tätä pokeria. Kuten kuvissa näkyy, nokka on päältä katsottuna tyvestään leveä, mutta ei sentään yhtä leveä kuin opacalla

• Pyrstö- ja siipisulat ovat pohjaväriltään hieman yläpuolta tummemmat ja tämä pätee myös tertiaalien keskustoihin. Sekä rama että opaca ovat tässä suhteessa tasavärisempiä (eikä niillä ole voimakasta vaaleaa paneeliakaan)

• Siiven projektio on pitkähkö, noin 50-70% tertiaalien pituudesta ja tertiaalien kärjet ovat yleensä tasaisin välimatkoin (viime mainittu on klassinen ero persiankultarintaan Hippolais languida)

•  Siipikaaviossa 3.,4. ja 5. käsisulan ulkohöyty on kovertunut, joskus heikko kovertuma on myös 6. käsisulassa ja 2. käsisulka on yleensä hieman pidempi kuin caligatalla.

• vaaleakultarinta myös pumppaa pyrstöään hermostuneesti alaspäin, usein yhdistettynä "tek" -kutsuääneen (tämä ei ole tyypillistä opacalle)

Näin myöhään syksyllä iänmääritys ei varmasti kädessäkään ole helppoa, koska ensimmäisen talven yksilöt ovat jo tähän aikaan kuluneita, muistuttaen vanhoja lintuja. Lintu kuitenkin vaikutti maastossa varsin siistiltä ja vaaleat reunukset peitinhöyhenissä olivat voimakkaat ja tasaleveät, mikä varmaan viittaa nuoreen, ensimmäisen talven lintuun.

Lajiryhmästä enemmän kiinnostuneille lisää lukemistoa Birding Frontiersien julkaisemassa kirjallisuusluettelossa, avautuu .pdf -muodossa tästä.

Käsikuvat linnusta 11.10.2016 rengastuksen yhteydessä, kiitokset Juha Sjöholmille kuvien lainaamisesta:

Eastern Olivaceous Warbler Iduna pallida elaeica, Luvia Säppi, 11.10.2016. © Juha Sjöholm

Eastern Olivaceous Warbler Iduna pallida elaeica, Luvia Säppi, 11.10.2016. © Juha Sjöholm

Kiitokset vielä ennen kaikkea linnun löytäjille, sekä myös kaikille samassa veneessä olleille bongareille, vaaleakultarinta oli mulle 409. laji!

On erittäin toivottavaa, että saaressa käyneet bongarit suorittavat Säpin lintuaseman tukimaksun 25 € Porin lintutieteelliselle yhdistykselle tilille FI33 5700 6420 0095 64. Näin varmistetaan, että lintuaseman tieteellinen tutkimustoiminta ja rengastus jatkuu myös tulevaisuudessa.