keskiviikko 11. toukokuuta 2016

9.5. onnistunut ammulibongaus - First ever twitchable Black Scoter, Keuruu, Central-Finland 9th May

On the Monday 9th May, a Black Scoter was found in Lake Keurusselkä, Keuruu, Central-Finland. It was the first twitchable Black Scoter in Finland, and during its one-day visit it was seen by maybe 200 birders. Black Scoter is an extremely rare seaduck in Finland, and there are just four previous records accepted by the Rarities Committee.

Aamupäivällä 9.5. klo 11.19 piippasi vuoden ensimmäinen elishäly, Markku Saarisen Keurusselältä löytämä AMERIKANMUSTALINTU! Unet silmistä, kamat kasaan ja yhden välipysähdyksen taktiikalla matkalle kohti Keuruuta! Klo 14.25, yhä puolen tunnin matkan päässä havaintopaikalta, saapui pysähdyttävä viesti: "Koko parvi nousi N -suuntaan, etsitään kärjestä". Mietin ei voi olla totta, eiväthän ne noin vain keskellä päivää lähde muutolle, olisiko vene pelottanut tms? Soitto paikanpäälle ja saimme kuulla, että linnut olivat nousseet omia aikojaan ilmaan ja hävinneet matalalla läheisen niemenkärjen taakse. Pientä muuttolevottomuutta siis, toivottavasti vain siirtyivät? Onneksi pikapuoliin tuli huojentava tieto: Mustalintuparvi on yhä paikalla - ja pian olimme mekin! Parvi kellui noin kilometrin etäisyydellä sivumyötäisessä valossa ja kellanoranssi kyhmy pisti silmään parvesta sen tarkempia nuotteja kyselemättä - hiukka gomiaa, ELIS!

There it is, a Black Scoter with a flock of around 30 Common Scoters, just 1km away

Siellä jossakin se kelluu, noin 30 mustalinnun seurassa vain kilometrin päässä havaintopaikalta. Etäisyydestä huolimatta lintu erottui kaukoputkella ajoittain kohtalaisen hyvin, kellanoranssi kyhmy oli huomattavasti suurempi ja kirkasvärisempi kuin mustalintukoiraiden heikosti keltaiset nokan alueet, jotka nekin toki erottuivat. Nokan yksityiskohtien arviointi ei tietenkään tältä matkalta ollut mitenkään helppoa, mutta hyvältä näytti joka tapauksessa. Myös linnun mustalintua paksukaulaisemman rakenteen pystyi aistimaan etäisyydestä huolimatta.

The Black Scoter was definitely too far for decent scoping. Distance, heat haze, full 60x magnification by scope, use of digital zoom of camera, and wind destroyed all pics. However, even from crappy pics it is possible to get a clue of prominent, orange-yellow bill bulge, compared to barely visible yellow areas on bills of Common Scoter.
Kuvaamisen kannalta parvi oli auttamattomasti aivan liian etäällä. Etäisyys, lämpöväreily, kaukoputken täysi suurennos 60x, kännykameran digitaalinen zoomi sekä tuulen aiheuttama jalustan tärinä tuhosivat kuvayritelmät varsin tehokkaasti. Onneksi linnun löytäjällä, tunnettu lintukuvaaja kun on, kuului olevan hyviä kuvia alkuperäisestä tilanteesta. Markku Saarisen erinomaisen hienon potrettikuvan linnusta sanomalehti Keskisuomalaisen verkkojulkaisussa voit katsoa täällä.

Amerikanmustalinnun luonnonhistoriasta sananen

Amerikanmustalinnun Oidemia americana kuvasi tieteelle uutena lajina vuonna 1831 brittiläinen luonnontieteilijä William John Swainson, teoksessa "Fauna Boreali-Americana". Lajistatusta kesti lähes sata vuotta, kunnes yhdysvaltalainen ornitologi John Charles Phillips alensi amerikanmustalinnun mustalinnun alalajiksi vuonna 1926 teoksessaan "Natural History of the Ducks IV".

Seuraavaa splittausta ei sentään jouduttu odottamaan täyttä vuosisataa. Venäläiset ornitologit pitivät amerikanmustalintua omana lajinaan tiettävästi jo 1980-1990 -luvuilla. Vuonna 2005 brittien BOURC:n taksonominen alakomitea Sangsterin johdolla julkaisi kolmannen raporttinsa (.pdf), jonka myötä amerikanmustalintu sai jälleen lajin statuksen. Vielä piti odottaa vuoteen 2010, jolloin AERC:n taksonominen komitea leimasi päätöksen julkaisemalla oman suosituksensa (.pdf). Koska Suomen lajilista perustuu viime mainitun elimen noudattamaan taksonomiaan, Rariteettikomitea päätti ottaa suosituksen käyttöön välittömästi ja 3.8.2010 julkaistun tiedotteen myötä amerikanmustalintu saatiin Suomen lajilistalle. Tämä vahvistettiin vielä Rk:n vuosikatsauksessa (.pdf) seuraavana keväänä.

Amerikanmustalintua Melanitta americana pidetään - kuten nimetkin kertovat - olennaisesti pohjoisamerikkalaisena lajina. Lajin levinneisyys on selvästi kolmijakoinen. Pohjois-Amerikassa laji esiintyy itärannikkolla Hudson Baylta Newfoundlandiin, sekä luoteessa Alaskassa. On kutenkin arvioitu, että lajin runsain pesimäkanta esiintyy Siperiassa, laajalla alueella Beringinsalmelta länteen Jana -joelle saakka. Meitä lähimmät pesimäalueet sijaisevat siis Siperiassa, sillä Newfoundlandiin on hieman pidempi matka.

Suomessa amerikanmustalintu on toistaiseksi ollut erittäin harvinainen vieras. Kaikki aikaisemmat julkaistut havainnot (Lähde: RK):

16.05.1926 Kökar +2kv k (museonäyte) Suomen 1. havainto
03.05.1998 Inkoo Sommarö 1ad/ E/SE
30.04.2006 Kökar merellä k
14.05.2015 Lemland Lågskär k

 
Nearest watching point was somewhat crowded at times

Seurankunnan leirikeskuksen rannassa oli ajoittain lievää ruuhkaa. Puomi pysyi auki koko havainnointiajan, mistä suurkiitos seurakunnalle!

Kuinka amerikanmustalintu päätyi Keuruulle? 

Mustalinnut talvehtivat Itämereltä Pohjanmerelle ja Atlantin rannikolla etelään aina Länsi-Afrikan edustalle saakka. Mustalinnun pesimäalue ulottuu kauas itään, ei kuitenkaan aivan Jana -joelle saakka, joten lajien pesimäalueet eivät kohtaa. Keuruun mustalinnut lienevät olleet läpikulkumatkalla idän tundralle, satojentuhansien muiden mustalintujen tapaan. Todennäköisin selitys lienee, että ammuli on eräänä syksynä ajautunut myrskymatalan riepottamana yli Atlanttin, lyöttäynyt talvehtivien mustalintujen seuraan ja seuraa nyt niitä muuttomatkalla. Toinen, vähemmän suosittu mutta mahdollinen selitys voisi olla, että kevätmuutolla tai sulkasatomuutolla siperialaisen ammulin matka on venähtänyt liian kauksi länteen, jossa se on törmännyt mustalintuporukkaan, seurannut niitä talvehtimisalueille Pohjanmerelle syksyllä, ja nyt keväällä palaa niiden mukana kohti tundraa. Esimerkiksi Tanskassa Jyllannin rannikolla on jo useampana vuonna talvehtinut amerikanmustalintu mustalintujen seurassa. Mene ja tiedä, mutta hieno löytö ja hieno lintu oli kyseessä!

Amerikanmustalinnun määrittämisestä

Vanhat, +2kv koiraat juhlapuvussa
  • Suuri, pullistunut kellanoranssi nokkakyhmy yhtyy nokantyven ja ohjaksen höyheniin
  • Nokkakyhmyn ja höyhenyksen väriraja on suora sivulta katsottuna
  • Edestä katsottuna nokkakyhmyn yläosan väriraja höyhenykseen on vaakasuora ja keltainen alue on tasaleveä ylhäältä alas
  • Nokkakyhmyn alla oleva pituussuuntainen nokan alaosan musta alue on korkeintaan 25% nokan korkeudesta (mustalinnulla vähintään 35%)
  • Nokankynnen koukku on hieman voimakkaampi ja kynsi on kärjestään jyrkemmin alaskaartuva kuin mustalinnulla
  • sierainaukko sijaitsee hieman lähempänä nokan kärkeä, aivan keltaisen alueen etureunassa, kuin mustalinnulla, jonka sierainaukko on lähempänä nokantyveä, keltaisen alueen tyvessä
  • mustalinnulla on nokantyvellä musta kyhmy, joka voi olla ääritapauksessa yläosastaan keltainen, mutta tällöinkään keltainen ei ulotu höyhenykseen saakka ja suoraan edestä nähtynä keltainen alue on ylöspäin kapeneva, kolmiomainen
  • juhlapuvussa amerikanmustalinnun silmärengas on himmeän siniharmaa, mustalinnulla yleensä kapealti kirkkaankeltainen
  • nokka on lyhyempi, keskiarvo 43.7 mm (42.0 - 45.5), mustalinnulla keskiarvo 47.5 mm (43.0 - 51.0)
  • rakenteeltaan hieman rotevampi ja paksukaulaisempi kuin mustalintu


Julkaisuja

Astins: Identification of Black Scoter. BW 5:58-59
Collinson ym: Species limits within the genus Melanitta, the Scoters
Delacour: The Waterfowl of the World. Volume 3.
Garner: Distinguishing characters of American/East Asian race of Common Scoter. BB 82: 615 - 616
Gooders & Boyer: Ducks of Britain & Northern Hemisphere
Wegst ym: Die Unterscheidung der Pazifiktrauerente Melanitta americana von der Trauerente M. nigra










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti