Sorsaristeymiä - Hybrid Ducks

Päivällä poikkesin tarkistamassa Laukon peltotulvan ja illansuussa pistäydyin Manterejärvellä ja läheisillä pelloilla. Tarjolla oli lähinnä sisämaan peruslajistoa, mutta paikallisiin oloihin nähden ilahduttavasti hanhia. Vuodenpinnasaldo karttui kuikalla ja harmaasorsalla.

Tundra Bean Goose is an increasingly common migrant along western flyways, meanwhile native breeding taxon, Taiga Bean Goose, is heavily decreasing.

Tundrametsähanhia lepäili Mantereen pelloilla 470, seurassa ainakin kaksi taigametsähanhea sekä 95 tundrahanhea. Tundrahanhen ja tundrametsähanhen muutto on aikaistunut vuosi vuodelta ja muuttoreitti on levittäytynyt kovasti länteen viimeisen vuosikymmenen aikana.

A Drake Mallard with hybrid features

Laukon lutakossa ei ollut kovin paljon sorsia, joten ensimmäisenä pisti silmään kuvan sinisorsamainen kummajainen. Rakenteeltaan ja paljaiden osien värityksen puolesta lintu oli hyvin sinisorsamainen, pyrstökiehkuroita myöten.

Breast and flank differ in colour

Sinisorsalla on tunnetusti runsaasti värimuotoja, mutta tällä yksilöllä oli siinä määrin eroja sinisorsaan, että risteymä on todennäköinen. Rinnan ruskean värin ja kupeiden punertavanruskean värin välillä on selvä sävyero.

   

Large white patches in front of vent.

Alaperän ja kylkien takaosan sivuilla on laajat valkoiset laikut ja uloimmissa pyrstösulissa on mustaa.

White belly extends to chestnut breast

Vatsa on valkeahko ja valkoinen kiila nousee ylös rintaan katkaisten ruskean rinnan kahtia.

Selkäpuoli oli selvästi vaaleampi, hartioiden alaosasta valkeahko, kuin muilla sinisorsilla.

Maanantaina 11.4 näin linnun lyhyesti lennossa kahteen otteeseen ja sain etäältä muutaman dokkarikuvan siiven ala- ja yläpinnasta.

Strong white panels on outer webs of primaries doesn't fit to any duck

Sisimmät kyynärsulat näyttävät ainakin tässä kuvassa harmailta, sinisorsalla niissä on voimakas kastanjanruskea sävy.

Greater coverts with white tips and narrow black subterminal band, thus differing from Mallard.

Isot peitinhöyhenet ovat valkokärkiset ja niissä on kapeahko musta subterminaalijuova eli ne eroavat sinisorsan mustakärkisistä peitinhöyhenistä. Myös kyynärsulkien kärjissä on hieman leveämmälti valkoista kuin sinisorsalla. Käsisulkien ulkohöydyn voimakas valkoinen kuvio ei sovi millekään Anas -suvun sorsalle, eikä myöskään sotkille.

Mikä risteymä voisi olla kyseessä? Gillhamin Hybrid Ducks ei tällaista tuntenut, eikä pikaisella etsinnällä vastaavaa löytynyt webin hybridisivuiltakaan (tässä eräs niistä). Toinen laji voisi olla lapasorsa, mutta ehkä kyse on paremminkin takaisinristeytymästä eli toisen polven (F2) risteymästä. Toisaalta kupeiden punainen väri tuo jossain määrin mieleen myös haapanan, mutta haapanaristeymillä olettaisi myös pään värityksessä olevan kaksivärisyyttä.

Haapanoiden seasta pisti silmään oheinen yksilö. Paikalla oli yhteensä 44 haapanaa, joista vähintään neljällä koiraalla oli selvästi vihreää kiiltoa silmänympäryksessä ja yhdellä oli vihreää myös päälaella. Tämä on normaalia vaihtelua eikä viittaa risteymään. Ja sitten oli vielä tämä lintu. Leuan, kurkun ja rinnan yläosan tumma väritys kiertyi kaulansivua myöten kohti niskaa ja yhtyi diffuusisti vihreään silmäntausjuovaan. Koska kurkku ja silmäntausjuova olivat samansävyisiä, vihertävänmustia, sekä molemmin puolin varsin symmetrisiä, ne lienevät myös risteymän piirre. Likaantumisesta tuskin oli kysymys, eikä näin voimakas vihertävänmusta tai -ruskea väritys sovi haapanan luontaiseen vaihteluun. Kyseisen linnun selkä oli aavistuksen vaaleamman harmaa kuin muilla haapanoilla ja myös tertiaaleissa oli hieman leveämmät valkoiset reunat ainakin lähimpiin koirashaapanoihin verrattuna. Tummakurkkuinen haapanalaji on tietenkin patagonianhaapana, mutta koska tässä yksilössä ei ollut muita risteymään viittaavia piirteitä, alkuperä jää arvoitukseksi.

Manterejärvellä oli puolitoistasataa sorsaa ja ensimmäisten joukossa osui silmään oheinen yksilö (kuvat valitettavan surkeita, lintuun oli matkaan arviolta kilometri). Tällä kertaa helppo risteymä, klassinen sinisorsa x jouhisorsa -koiras. Vastaavanlainen on osunut linssiini puolenkymmentä kertaa aikaisemmin, tunnetuin näistä muinoin Tampereella pullasorsan elämää viettänyt lintu. Olen nyt nähnyt reilun viikon aikana peräti viisi sorsaristeymää, joten kovin harvinaisia ne eivät ole. Monet sorsalinnut ovat toisaalta kovasti vähentyneet viime vuosikymmeninä, joten lieneekö risteytymien määrä kasvussa siitä syystä, että omaa lajikumppania on yhä vaikeampi löytää? Esimerkkejä lajiparin risteymistä Markku Jämsän sorsasivuilla tässä (Vantaa, 2013), sekä maailmalta: täällä (Connecticut, USA, 2013) ja täällä.

Pintail is elegant and beutiful duck, and it's European Union population has turned from "sustainable" to "endangered" in a decade. So it is in great danger to vanish in near future.

Jouhisorsakoiras on eräs tyylikkäimmistä vesilinnuistamme. Vielä vuoden 2000 uhanalaisuusarvioinnissa jouhisorsakanta luokiteltiin elinvoimaiseksi, mutta uusimmassa arvionnissa jouhisorsa on erittäin uhanalainen. On arvioitu, että EU:n jouhisorsista 92% pesii Suomessa.

Harmaasorsa ei sentään ollut risteymä, mutta pian ensihavainnon jälkeen ruskosuohaukka sekotti sorsapakan ja sekä jouhariristeymä, että harmaasorsa hävisivät johonkin.