6.5. Saharan laidalla

Aamuherätys klo 5.00 ja oikopäätä hotellimme La Rose du Desertin ystävällisesti järjestämälle varhaisaamiaiselle. Kahvia, makeita ja suolaisia leivonnaisia, oliiveja ja juustoa ynnä tuoremehua, vuorokaudenaikaan nähden ei valittamista!
 

Aavikon Ruusun huoneet olivat tilavat ja siistit

Alun perin olin suunnitellut reissusta pari päivää pidempää, mutta lentoaikataulut eivät joustaneet riittävästi. Niinpä aavikko-osuus oli pakko lyhentää yksipäiväiseksi vaikka mieluusti olisimme viipyneet näissä maisemissa pidempään. Saadaksemme päiväretkestä mahdollisimman paljon irti olin etukäteen sopinut opastuksesta paikallisen oppaan, Lahcen Ouachan kanssa. Tässä meillä oli ollut apuna uusi yhteinen kieli, googletransleitti. Vielä illalla Lahcen lähetti kuvan, jossa poseerasi Rissanin portin edessä - varmistaakseen että löydämme oikean paikan ja henkilön.

Lahcen ja Rissanin pääportti

Kello 6.15 kurvasimme Rissanin portille ja poimimme kyytiin oppaamme. Lahcen puhui espanjaa ja ranskaa sekä onneksi myös hitusen englantia, joten saavutimme yhteisymmärryksen päivän ohjelmasta. Oppaamme silmäili tarkasti tietä reunustavia jyrkkiä penkkoja ja viittoili pian pysähtymään. Minervanpöllö Athene noctua saharae katseli meitä uteliaana tienpenkalla.

Minervanpöllö, viisauden symboli roomalaisissa ja kreikkalaisissa mytologioissa

Poistuimme kaupungista Erg Chebbin suuntaan ja käännyimme kohtapuoliin muuan trackille. Ohitimme keskellä autiomaata sijaitsevan hotellin keidasmaisine puutarhoineen - tuollaisen vehreyden seassa olisi varmasti paljon muuttolintuja! Aavikkojuoksijat Cursorius cursor ja hauskan soidinlennon omaavat kirjosiipikiurut Alaemon alaudipes ovat aina yhtä ihastuttavaa katseltavaa hiekkadyynien laidalla, joten siirtyminen aavikkotunnelmiin oli taattua!

Erg Chebbi, esimakua Saharasta - kerrotaan, että Timbuktun saavuttaa kamelin selässä 52:ssa vuorokaudessa. Päätimme jättää testaamatta väitteen paikkansapitävyyden.

Suurikokoinen ja kaunista laululentoa esittävä kirjosiipikiuru on hieno lintu!

Leineperistäkin tuttu kaunotar aamuauringossa, huomaa kursorin lajityypilliset jäljet näytöllä - eikun hiekalla

Automme todelliset maasto-ominaisuudet punnittiin alkumetreillä ensimmäisen hiekkalaatikollisen kohdalla - jumissa! Apuvoimia ilmestyi kuin tyhjästä traktorin kera ja pääsimme irti noin puolen tunnin tepuloinnin jälkeen. Ainoa käyttökelpoinen ratkaisu oli ahtautua Jarin, Kallen ja Sepon seuraksi Pajeroon, minkä jälkeen aavikolla cruisailu ei enää tuottanut ongelmia.

Dromedaareja näkyi harvakseltaan siellä täällä

Saharankääpiökerttu patsasteli lajille tyypillisesti piikkipensaan latvassa muttei päästänyt lähikuvausetäisyydelle

Pikapuoliin saimme aihetta aamun ensimmäisille eliskättelyille saharankääpiökerttuparin muodossa. Hiekanväriset höyhenpakkaukset jatkoivat pian matkaansa ja niin mekin, tällä kertaa keskellä aavikkoa tönöttävän yksinäisen puun luokse. Jouni kuittasi aamun toisen eliksen, nyt laji oli upea aavikkovarpunen! Reilu parikymmentä vuotta sitten aavikkovarpunen oli yleinen Cafe Yasminan muureilla mutta on sittemmin lähes hävinnyt alueelta, varpusen syrjäyttämänä. Paikalla pyörähti myös lajilleen määrittämättä jäänyt naaraspukuinen Sylvia sekä kultarinta ja sirittäjä. Täplä- ja jouhihietakyyhkyjä lenteli sinne tänne, jälkimmäinen olikin ollut turhan pitkään elispuutelistalla - Yess, eipä ollut enää!

Yksinäinen puu, seudun viimeisten aavikkovarpusten koti. Taustan vuoristo on Algerian puolella.

Näennäisen autiolla aavikolla ihmisiä ilmestyy usein kuin tyhjästä. Nämä tytöt lähetettiin myymään käsitöitä lintuturisteille taustalla näkyvistä asumuksista.

Tytöistä toinen kaupitteli käsin tehtyjä koruja, toisella valikoimassa oli selvästikin tytön itse askartelemia leluja. Opas selitti, että tytöt eivät ole sisaruksia vaan tulevat eri perheistä, joten oli paikallaan tukea molempia. Lintumatkailijat ovat varmasti merkittävä tulonlähde rutiköyhille paikallisille ja toisaalta näin paikalliset oppivat myös arvostamaan ja suojelemaan alueella esiintyviä lintuja.

Ohilentävien hietakyyhkyjen kuvaaminen ei oikein mennyt putkeen taaskaan. Ylimpänä jouhihietakyyhky, alempana täplähietakyyhky, koiraita molemmat. Määrityksessä suuri apu on lajien varsin erilaiset kutsuäänet.

Katseltavaa ei ollut pelkästään taivaalla, vaan myös jalkojen juuressa vipelsi kaikenlaista. Long Fringe-fingered Lizard Acanthodactylus longipes

Välttämättömien ostosten jälkeen palasimme tovin tulosuuntaamme, maksoimme asianmukaisen hinaus- ja parkkimaksun ja siirryimme jälleen kahdella autolla seuraavalle kohteelle. Uusi tuttavuus, Barak the Desert, osoitti pientä kivirykelmää muutaman kymmenen metrin päässä. Kaukoputki suunnattiin kivikasaan ja kas - päivehtivä aavikkokehrääjähän Caprimulgus aegyptius se siinä, elis melkein kaikille! 

Aavikkokehrääjän suojaväri on uskomattoman hyvä!

Edes lähikuvasta lintua ei tahdo erottaa ympäröivästä kivien ja korsien taustasta

Lintua kuvattiin varovasti yksitellen oppaan suosittelemalta etäisyydeltä (5m).

Linnun suojaväri oli todella hyvä, sitä ei tahtonut erottaa kiikareilla, paljaista silmistä puhumattakaan. Barak oli aamuyöllä etsinyt soidintavan linnun, tarkkaillut soidinta aamuhämärään saakka ja painanut mieleensä paikan, johon lintu oli soitimen päätteeksi laskeutunut. Uskomatonta! Ihailimme suojaväriinsä luottavaa lintua puolisen tuntia, jonka jälkeen kohteliaasti hyväksyimme teekutsun Barakin talolle. Pidimme neuvonpidon loppupäivän työjärjestyksestä ja yksissä tuumin päätimme palata seuraavaksi Rissaniin.

Barak "the Desert" talonsa edustalla

Pihapiirin pesimälajistoa. Kalottitaskunuorukaiselta puuttuu kevään ylioppilaiden tunnusmerkki. Nuori lintu oli luottavainen, mutta emot pysyivät visusti etäämmällä.

Pyykkinarulla on mukava istuskella. Kalottitasku Oenanthe leucopyga

Rissanin laitamilla pysähdyimme ensimmäiseen rehevännäköiseen biotooppiin. Paikalta löytyi oitis kaksi laulavaa kultarintaa. Tuuli oli kuitenkin tällä välin noussut jo hieman häiritseväksi. Emme päässeet täyteen varmuuteen kultarintojen lajinmäärityksestä, mutta hiekanruskea sävy sekä vaaleahko siipipaneeli havaittiin toisella linnuista. Huonoista valokuvista voi kuitenkin jälkikäteen todeta, että kyseessä oli retkemme ensimmäinen "saharankultarinta" Iduna pallida reiseri, joita näimme myöhemmin muutamia lisää. Retken eka ruostepyrstökin näkyi lyhyesti.

Saharankultarinta. Surkeasta dokkarikuvasta erottuu linnun melko kompakti rakenne, hiekanruskea yleissävy, lyhyehkö teräväkärkinen nokka, melko voimakkaat päänkuviot sekä vaaleat reunukset tertiaaleissa ja sisimmissä kyynärsulissa.

Lahcenin johdolla siirryimme etsimään saharantimaleita. Ensimmäinen mielenkiintoa herättänyt laji oli kuitenkin paikallinen töyhtökiuru, isokokoinen ja pitkänokkainen "Maghreb Lark" Galerida macrorhyncha. Lajia on aiemmin pidetty töyhtökiurun alalajina, mutta vuonna 2006 julkaistun tutkimuksen mukaan laji on eriytynyt töyhtökiurusta jo 1.9 miljoonaa vuotta sitten ja lajien mtDNA:t ovat toisistaan poikkeavat.

Maghreb Lark on maastossa vieläkin huomiotaherättävämpi kuin valokuvassa

Saharantimalin ja Maghrebinkiurun maisemaa

Kookas ja värikäs heinäsirkkalaji

Pienen etsiskelyn jälkeen viimein löytyi myös saharantimalipoikue Turdoides fulva, maastopoikanen ja neljä aikuista lintua nähtiin.

Muiden sukunsa lajien tapaan saharantimalit liikkuvat perhekunnittain lentäen peräkanaa melkeinpä jonossa

Seuraavan tunnin käytimme aavikkohuuhkajan etsimiseen. Vakipaikan kallionkoloja kiikaroitiin tarkasti, mutta ainut kolosta takaisin tuijottanut otus oli fennekki, eli aavikkokettu. Tämä hupaisan suurikorvainen kettu on maailman pienin koiraeläin. Tässä vaiheessa tuuli oli jo hyvin häiritsevä, toisin sanoen Saharan hiekkaa suut ja silmät täynnä kaikilla.
 

Aavikkohuuhkajan pesimäjyrkänne, tällä kertaa lintua ei kuitenkaan löytynyt

Palasimme keskustaan ja ruokailimme Lahcenin suosittelemassa paikassa. "Berber Pizza" eli kuivan taikinakuoren sisään leivottu sitkeä lampaanliha-juustokuminamössö ei ehkä ollut kulinaristinen nautinto, parempi valinta oli Jarin ja Sepon nauttima omeletti. Salaatti oli erinomaisen houkuttelevan näköistä, mutta vain Jari rohkeni maistaa.

Pizza Berber, s'il vous plaît

Pöydän antimia.

Olisimme jo halunneet jatkaa matkaa, mutta Lahcen halusi ehdottomasti näyttää meille aavikkohuuhkajan, joten suostuimme vielä yhteen yritykseen. Hiekkamyrskyn myllertäessä Gosneyn oppaassakin mainitulta paikalta löytyi viimein emo ja poikanen. Hienoja lintuja, mutta olosuhteet olivat poikkeuksellisen tukalat - nyt tiedämme miltä tuntuu olla hiekkapuhalluksen kohteena!
 

Toinenkin saharae alalajin minervanpöllö nähtiin

Päivä oli ollut erittäin onnistunut ja tyytyväisinä maksoimme opastuksen ja hyvästelimme oppaamme Rissanin portilla. Valitettavasti emme ehtineet Merzougan aavikkojärvelle, jossa turkoosin veden lisäksi olisi ollut ainakin flamingoja ja marmorisorsia sekä luultavimmin myös pikkuflamingoja.

Ryhmäkuvassa keskellä opas Lahcen Ouacha

Bye-bye Rissani

Kaupunkinäkymä puolisen tuntia Rissanista länteen, matkan varrella

Edessä oli vielä reilun parinsadan kilometrin ajo. Illan jo pimennyttyä saavuimme Boumalne Dadesiin ja pienen tinkimisen jälkeen saimme puoleen hintaan huoneet hienosta mutta eksoottisesta Xaluca Dades hotellista.

Xalucan huoneet olivat mukavat ja hyvinvarustetut

Näköala parvekkeelta iltavalaistuun kaupunkiin oli upea

Vessaselfie, koska ajat ovat muuttuneet. 23 vuotta sitten näillä main vessan virkaa toimitti ovettoman huoneen lattiassa ollut reikä, eikä hotskin varustelussa muutenkaan ollut kehumista.

Ajoa 260km, uusia retkenpinnoja tänään 11 = 162.