tiistai 19. toukokuuta 2015

4.5. Keski-Atlas, Ifranen tammimetsiä, Dayet Aouan järvi ja kaitanokkakiurujen Zeida

Varhaisen aamiaisen jälkeen lähdimme kohti Keski-Atlaksen ylänköä ja vehreää Ifranen kaupunkia. Teiden N13 ja R707 varsilla autosta havaitut linnut aiheuttivat välillä pakollisia pysähdyksiä, mutta muuten matkanteko edistyi vauhdikkaasti. Ensimmäisen pysähdyksen antia olivat ainakin lännenrusotaskukoiras, mustapäätasku, kivikkokiuru ja seitsemän arokiurua.


Lännenrusotasku, koiras
Kivikkokiuru on karun kivikkoisen ylängön peruslaji
Noin tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme rehevään tammimetsään, joka jälkeenpäin  osoittautui Ifranen kansallispuistoksi. Pysähdyimme ensimmäiselle levennykselle hyvin rehevän oloisessa kohdassa tien varressa. Uudenlainen biotooppi tarjosi jo ensikuulemalla mukavan valikoiman paikallista metsälajistoa: Etelänpuukiipijän laulua kuului joka puolelta, afrikansini- ja talitiaiset lauloivat, pähkinänakkelit varoittelivat, kulorastaat lauloivat, nokkavarpuset sirahtelivat, sininärhi raakkui ja närhi keikkui lähipuussa.
 
Aamutunnelmia Ifranen kansallispuistossa
Metsän puulajisto koostui erilaisista tammista Quercus

Atlaksensieppo-koiras korkealla lehvästön seassa
Atlaksensieppo, toinen yksilö

Atlaksensiepon valkoinen otsalaikku on hyvin leveä
Hieno aamuhetken tunnelma upeassa lehtometsässä linnunlaulun kera! Pikapuoliin Kalle yhytti mustavalkean siepon korkealta latvuksista. Upea, puvultaan syvän musta lintu jolla oli suuri valkoinen otsalaikku, musta yläperä ja valtavan kokoiset valkeat kuviot kyynär- sekä käsisiivellä. Atlaksensieppo, vanha koiras, kaikille elis! Sieppoja löytyi metsästä myöhemmin muutamia lisää ja yksi lajiryhmän naarassieppokin näkyi, kuten myös kaksi iberiae -alalajin kirjosiepoksi määritettyä lintua. Seuraavaksi atlaksenvihertikkakin oli äänessä. Hetken vaanimisen jälkeen koiraslintua päästiin ihailemaan kiikareilla latvuksissa. Lintu oli sukunsa lajeille tyypillisesti hyvin piilotteleva ja kuvat jäivät taas dokumenttitasolle. Lopulta kaksi yksilöä nähtiin ja lisäksi 1 - 2 kuultiin. Jounille ja Kallelle elis!



Atlaksenvihertikka-koiras piileskeli taitavasti latvuksissa - hieno laji, kuten kaikki Picus -suvun tikat!
Ennen Ifranea pysähdyimme vielä avoimella ylängöllä muutaman pikkutuulihaukan, pikkupensaskertun sekä retken ensimmäisten sepelleppälintujen houkuttamana. Myös pari kivikkokiurua nähtiin täälläkin.

Apolloperhosen ja ritarin välimuoto :) Spanish festoon Zerynthia rumina
Sepelleppälintu Phoenicurus moussieri on näyttävä laji
Sepelleppälinnut eivät suostuneet kuvattavaksi kunnolla
Matka jatkui Ifranen keskustaan ja päiväohjelma jatkui ruokapaikan etsinnällä. Oheistuotteena löytyi katkonaisesti lauleleva hysy erään talon puutarhasta. Pienen epätietoisuuden jälkeen lintu viimein näyttäytyi pari sekuntia - raks-raks-raks - ja kameran näytöltä oli helppo tarkistaa laji: Taiturikultarinta. Alkuvaikeuksien jälkeen lintu tuli esille ihan kelvollisesti, vaikka varsinaiset potretit jäivät taas ottamatta. Kallelle elis! Ifranen kaupunki sijaitsee ylängöllä, korkeus merenpinnasta on 1665 metriä ja siksi ilmasto kaupungissa on kesälläkin vilpoisa. Paikalla sijaitsee myös laskettelukeskus ja talvisin seudulla on lumipeite. Afrikan mantereen pakkasennätys, -24 astetta Celsiusta, on mitattu täällä. Marokon ollessa Ranskan protektoraatti ranskalaiset hallintovirkamiehet rakennuttivat kaupunkiin alppityylisiä taloja ja kauniita puistoja. Niinpä Ifrane muistuttaa edelleenkin enemmän keskieurooppalaista alppikylää kuin tyypillistä marokkolaista kaupunkia.




Ifranen keskustan keskieurooppalaista ilmettä

Lounashetki paikallisen hotellin terassilla

Makoisan lounaan jälkeen matka jatkui kohti kruununokikanoistaan tunnettua Dayet Aouan järveä. Tuskin olimme päässeet ulos kaupungista kun Jouni hihkaisi "tuossa on mustakurkkuinen tasku". Auto parkkiin, vilkaisu kiikarilla ja - komia koiras "Atlaksenkivitasku" Oenanthe oenanthe seebohmi se siinä pönötti kivellä. Huikkaus walkietalkiella etummaiselle autokunnalle ja hetken päästä kaikki ihastelivat tätä näyttävää taksonia. Siinä sivussa Jouni plokkasi kalliolta pari varpusta - kalliovarpusta - jälleen eli eräille!


Atlaksenkivitasku Oenanthe (oenanthe) seebohmi on näyttävä taskulaji!



Paikalla havaittiin läheisessä lätäkössä myös kruununokikanoja sekä liejukana, mutta varsinaisesti kuvauspuuhiin päästiin vasta Dayet Aouan järvellä. Laskimme paikalta 1200 mustakaulauikkua sekä vähintään 400 kruununokikanaa! Muuta linnustoa edustivat 20 harmaasorsaa, 30 punasotkaa, neljä ruskosotkaa, kolme ruostesorsaa ja 14 pitkäjalkaa. Lisäksi löysimme kirjosieppopariskunnan iberiae pesän.



 

Kruununokikanat tarjosivat hyviä tilanteita pönökuvaukseen
Naaraspukuisten sieppojen määritys on haastavaa, etenkin atlaksensiepon ja iberiankirjosiepon välillä
Pienehkö otsalaikku ja suhteellisen rajoittunut laikku käsisiiven tyvellä paljastavat tämän linnun iberiankirjosiepoksi
Pieni osa järven valtavasta mustakaulauikkukoloniasta
Maisema Dayet Aouan järvelle
Afrikanpeippo Fringilla coelebs africana
Afrikanpeippo on hyvin yleinen sopivissa metsämaastoissa
Koska oli vasta iltapäivä, päätimme ajaa illaksi Zeidaan, olisihan vielä hyvää aikaa iltaretkelle kiurutasangoilla. Matkan varrella ei paljon pysähdelty, paitsi hyvästä syystä. Ensimmäisen pysähdyksen aikaansai mänty- ja seetrimetsässä tienpenkalla istunut otus, jota oli syytä pysähtyä kuvaamaan. Magotti eli berberiapina Macaca sylvanus siinä istuskeli tienposkessa poikasen kirmaillessa vieressä puun oksalla. Hyvä sponde! Magotteja elää nykyään luonnonvaraisena enää Marokossa sekä Algeriassa ja myös Espanjan Gibraltarilla on parinsadan yksilön villiintynyt kanta. Laji on aikoinaan elänyt jopa Keski-Saksassa saakka!


Magotti eli berbariapina
Matkalla Zeidaan näimme vielä retken ensimmäinsen arohiirihaukan alalajia cirtensis. Puolentoistatunnin ajon jälkeen saavuimme Zeidan suunnattoman tasangon laidalle. Tien noustessa pienen kukkulan päälle huomasimme länteen kääntyvän trackin 32.79254,-4.93948 josta erkani pienempi ajoura etelän suuntaan. Käännyimme eteläiselle trackille ja jo ensi pysähdyksellä saimme vahvistuksen ajatuksellemme - kymmeniä lyhytvarvaskiuruja ja muutamia pikkukiuruja lauloi joka puolella eli myös illalla on hyvät olosuhteet kiurujen katseluun. Ajoimme trackia vielä muutaman sata metriä eteenpäin ja pysähdyimme kuuntelemaan. Läheltä kuului osittain hentoa, osittain livertävää kiurun laulua. Laulaja osoittautui upeaksi koiras-sarvikiuruksi.


Sarvikiuru Eremohpila bilopha illansuussa
Hämmesteltyämme tovin sarvikiurua kaukainen, kauniin soinnikkaasti nouseva ja laskeva kiurun laulu kiinnitti huomion. Siinä, nyt se laulaa! Vai onko sittenkin vain sarvikiuru? Pienen pähkäilyn jälkeen päätimme kävellä lähemmäs ja lopputuloksena löytyi kaksi laulavaa kaitanokkakiurua - elis kaikille! Varovasti lähestymällä löysimme toisen linnuista matalan pensaan latvasta laulamassa ja tovia myöhemmin ilmeisesti sama yksilö löytyi juoksemassa maahan painautuneena meistä poispäin. Seppo ja Jari eivät valitettavasti vielä nähneet lintua, mutta aamulla tulisimme joka tapauksessa uudelleen. Suuntasimme kohti hotellia, josta huoneet olikin varattu jo edellisiltana. Hieman ennen hotellia, Aquelmous -nimisen kylän kohdalla, huomasin suuren pitkäjalkaisen pöllön istumassa sähköpylväässä. Auto parkkiin ja lintu putkeen. Lyhyet korvannysät, suuri koko ja omintakeinen muoto paljastivat lajin: Aavikkohuuhkaja, tosisponde elis! Kaikki näkivät linnun ja Jounia lukuunottamatta se oli kaikille elis. Hotellilla majoituimme mukaviin huoneisiin ja söimme maukkaat kanavartaat.

Päivän ajokilometrien summa 130km ja uusia retkenpinnoja 46 = 142.



Mielenkiintoinen linnakehotelli Ksar Timnay on vain muutaman minuutin matkan etäisyydellä Zeidasta
Ksar Timnayhin kannattaa ehdottamasti majoittua, mikäli Zeidan kaitanokkakiurut ovat ohjelmistossa
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti