torstai 14. toukokuuta 2015

3.5. Sidi Yahya - Meknes, kuninkaan metsästysmailta maailmanperintökohteeseen

Jo etukäteen oli tiedossa, että hotellin löytäminen saattaisi tuottaa vaikeuksia tällä alueella. Ben Slimanessa piti olla golfhotelli - vaan eipä löytynyt! Vaikka Dusterissa saa laskettua penkit lähes vaaka-asentoon, yöunet eivät olleet parhaimmasta päästä: Kylmä. Puutuneet jalat. Auto käyntiin. Kuorsausta naapuripenkiltä. Kuuma. Auto sammuksiin. Hartiat jumissa. Olin laskenut etukäteen auringonnousun ja hämärän alkamisen tarkat kellonajat Sidi Bettachessa. Tuijottaessani säkkipimeässä klo 5.10 tähtitaivasta minulle valkeni, että laskuri ei ehkä ollut huomioinut Marokon kesäaikaa. Todellisuudessa hämärä alkoi vasta tunnin kuluttua klo 6.10 ja samalla kellonlyömällä siirryin reippaasti maastoon - yhdellä ovenavauksella, käytännöllistä. Kulaus vesipullosta aamupalan korvikkeeksi ja äänimaisemaa kartoittamaan: Mustarastas, turturikyyhky, afrikansinitiainen, etelänsatakieli, harjalintu, käki, kangaskiuru, samettipääkerttu - sekä kannusfrankoliini!

Aukio Sidi Bettachen metsässä aamuauringossa
Aamun aikana kuulimme useiden kannusfrankoliinien Francolinus bicalcaratus ayesha rääkymistä, mutta kuten parikymmentä vuotta aikaisemminkin, lintuja oli hyvin haastavaa nähdä. Erään sivutien varrella pääsimme lopulta näkemään lyhyesti pensaan latvassa riekkuvan linnun, jonka ruskeanharmaa yläpuoli ja pyrstön yli roikkuvat jalat näkyivät linnun lennähtäessä poispäin. Muutamaa päivää myöhemmin Mikalla ja Karilla oli parempi tuuri, katso Mikan kuva Tarsigerissa täältä. Edellisellä käynnillä lajin suomalainen nimi oli vielä kaksoiskannusfrankoliini, mutta kannukset nimessä ovat sittemmin typistyneet yhteen. Sidi Bettachen metsä on Marokon kuningashuoneen omistuksessa ja kuningasperheen metsästysmaita. Metsässä liikkuminen ei ole sallittua ilman lupaa ja lisäksi metsä on monin paikoin aidattua, mikä ei helpota piileskelevien lintujen löytämistä tiheiköstä. Monet useampiakin kertoja paikalla käyneet ovat joutuneet tyytymään äänihavaintoihin. Linnut ovat muiden kanalintujen tapaan parhaiten äänessä jo aamuhämärästä alkaen ja nytkin ne vaikenivat tyystin noin yhdeksään mennessä. Ynnäsimme havainneemme peräti toistakymmentä yksilöä. Paikalla oli myös kaksi harakkaa ssp. mauretanica, mikä jäikin retken ainoaksi havainnoksi siniposkiharakasta.

Tchagra - pensaslepinkäinen

Edellisellä Marokon käynnillä jäi havaitsematta pensaslepinkäinen. Lajin levinneisyysalue kattaa Sidi Bettachen seudun joka on samalla ainoa kohde reitillämme, jossa lajia ylipäänsä esiintyy. Ei siis ihme, että korvat oli viritetty tarkasti lajin soinnikkaan laulunsäkeen taajuudelle. Päätien R403 varrelta löytyi kohtapuoliin otolliselta näyttävä pensaikko, joten päätimme pysähtyä kuuntelemaan. Heti tärppäsi, kaksi pensaslepinkäistä Tchagra senegalus cucullatus lauloi melko lähellä ja vielä kolmaskin yksilö kuului etäämmältä. Hetken kuluttua paikansimme yhden linnun ruokailemassa tienvarren korkeissa rikkaruohoissa. Lintu oli valokuvattavaksi haastava, mutta kaukoputkella sitä sai ihailla erinomaisesti. Hieno laji ja samalla retken neljäs elis! Linnén ajoista saakka lajin on uskottu olevan läheistä sukua lepinkäisille Lanius. Nykyään tiedämme, että pensaslepinkäinen kuuluu trooppiseen afrikanlepinkäisten heimoon Malaconotidae eikä ole erityisten läheistä sukua lepinkäisille.

Pensaslepinkäiskoiras laululennossa


Voitonmerkki onnistuneen pensaslepinkäishoidon merkiksi!
Pensaslepinkäisen maisemaa. Yksi linnuista lauloi taustan tiheässä pensaikossa ja ruokaili polunvarren korkeissa ruohovartisissa kasveissa
Liitohaukat, vasemmalla nuori ja oikealla aikuinen lintu
Puolilta päivin lähdimme jatkamaan matkaa kohti itää. Reittivalinnassa suosimme pienempiä teitä ja vähän väliä pysähdyimme katsomaan autosta plokattuja lintuja. Retkenpinnalista karttui ainakin pikkukorppikotkalla (2-3kv), pikkukotkalla, punapäälepinkäisillä, vaaleakiitäjällä ja käpytikalla. Jo listalla olleista lajeista maininnanarvoisia ovat pronssi-iibis ja kaksi mehiläissyöjää. Liitohaukkaemo ja poikanenkin nähtiin. Saavuimme puolen miljoonan asukkaan Meknesiin iltapäivällä neljän maissa. Mielenkiintoiselta vaikuttava historiallinen Meknes on ollut Marokon pääkaupunki 1600 -luvulla. Navigaattori opasti kohti hotellia sillä seurauksella, että päädyimme medinan kapeimmalle ja ruuhkaisimmalle umpikujalle. Jotenkin Jounin onnistui kääntää auto keskellä tungosta ja päästyämme pois kujalta silmiimme osui Ibis -ketjun hotellin kyltti, sinne siis. Päivällisen nautimme läheisen ravintolan kattoterassilla Meknesin Unescon maailmanperintökohteena olevaa linnoitusta ja alppikiitäjiä ihaillen. Kari ja Mika laskivat muutaman päivän kuluttua paikalta peräti 800 alppikiitäjää! Torilla oli vielä hiljaista mutta yksittäiset käärmeenlumoojat parimetrisine kobrineen houkuttivat satunnaisia kulkijoita.

Alppikiitäjä oli hyvin runsas ja pesi Meknesin linnoituksen muurissa keskikaupungilla
Meknesin linnanmuurilla 1600 -luvulta on pituutta kaksi kilometriä, korkeutta 15m ja massiivisia portteja muurin kätkemään kaupunkiin on yhdeksän kappaletta.
Ohikulkija halusi vapaaehtoisesti käärmeen kaulallensa - what?
Kaupungissa hulmusi kymmenittäin Marokon lippuja
Näkymä Meknesin keskustan suuntaan hotellihuoneen ikkunasta












Ajoa tänään noin 150km, uusia retkenpinnoja 24 = 96

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti