Huonosti nukutun edellisyön jäljiltä uni maittoi pitkään, kello seitsemään. Heräsimme ilman herätyskelloa, olihan kello Suomen ajassa jo yhdeksän. Onneksi ensimmäinen tavoitelaji ei tunnetusti ollut aamuvirkku, vaan yleensä äänessä vasta päivän jo lämmettyä. Rauhassa nautitun tukevan aamiaisen jälkeen hyppäsimme autoon ja siirryimme moottoritietä puolisen tuntia etelään. Meillä oli ennalta tiedossa kymmenkunta paikkaa, joissa tämä maaginen laji - viiriäispyyjuoksija - oli edellisinä vuosina tavattu. Laji on hyvin vaikea havaita, sillä se piileskelee tiheässä kasvustossa ja on liki mahdoton nähdä, eikä omituinen soidinääni kanna tyynessäkään säässä kuin korkeintaan 40-50 metriä.
 |
Siellä jossakin se laulaa, ruokokasvuston ja pellon rajamailla?
|
Hienosta säästä ja leppoisasta tunnelmasta johtuen odotukset olivat korkealla. Pysähdyimme ensimmäisessä sopivassa paikassa ja hajaannuimme kävelemään peltoteitä ja polkuja. Vain muutaman minuutin kuluttua noin klo 9.10 kuului Sepon ääni walkie-talkiesta: "Täällä olis nyt yksi äänessä". Rauhallisen ripeästi kävelimme paikalle, tovi hermostunutta odottelua viiriäisen surinaa kuunnellen - ja yhtäkkiä, sieltä jostakin viljapellon ja ojan laitamilta kuului lajille tyypillinen, kumea "wuuuu-wuuuu-wuuuu-wuuuu-wuuuu" -huutosarja useampaan otteeseen. Kaikille elis! Tyytyväisinä yritimme päätellä, mistä linnun ääni kantautuu. Päätimme siirtyä varovasti hieman lähemmäs pellonreunan ruokokasvustoa ääntä paikantamaan. Yhtäkkiä viiriäispyyjuoksija pomppasi edestämme lentoon meitä kohti, kaartoi muutaman metrin päästä myötävalossa ohi ja tipahti 50m päähän keskelle viljapeltoa! Linnun muoto ja rakenne toi mieleen pienen viiriäisen, mutta toisaalta väritys muistutti miniatyyrikokoista naaras-pikkuhaikaraa, siiven vaaleiden peitinhöyhenkenttien kontrastoituessa tummempiin yksivärisiin siipisulkiin. Uskomatonta, kello ei ollut edes kymmentä ja olimme jo paitsi kuulleet, myös saaneet näköhavainnon lajista!
 |
Onnelliset pinnasedät, kaikille elis!
|
Viiriäispyyjuoksija Turnix sylvaticus tunnetaan myös nimillä Small Buttonquail, Kurrichane Buttonquail sekä Andalusian Hemipode. Sukuun kuuluvia lajeja on elossa yhteensä 16 ja pääosin ne asuttavat trooppista Afrikkaa, Aasiaa ja Australiaa. Suvun lajeilta puuttuu takavarvas, mihin viittaa nimi Hemipode. Uusimpien molekyylibiologisten tutkimusten mukaan suku kuuluu kahlaajalintuihin Charadriiformes. Lajin havaitsemisesta kiinnostuneiden kannattaa tutustua Dutch Birdingin artikkeliin sekä kuunnella xeno-canton sivuilta Tero Linjaman erinomainen äänite. Turnixia etsiessä näimme myös noin 120 kapustahaikaran muuttoparven, pari pääskykahlaajaa sekä liitohaukan. Paikalla lauleli ja lyhyesti näyttäytyikin myös muutamia paikallisia afrikanrytikerttusia Acrocephalus scirpaceus baeticatus. Jossakin välissä Kalle oli myös plokannut itselleen elikseksi kolme pikkukiitäjää Apus affnis. Koska kello oli vasta kymmenen, päätimme tiivistää retkisuunnitelmaa ja suuntasimme takaisin moottoritielle, kohti pohjoista. Ilkka ja Hannu erkanivat omille teilleen kohti etelää.
 |
Osa kapustahaikaraparvesta. Matkalla pohjoiseen.
|
Moulay Bousselhamin kylään saavuimme illansuussa klo 17 maissa. Aluksi söimme paikallisten jalkopallofanien kansoittamassa ravintolassa sitruunamarinadilla maustetun, maukkaan kanataginen. Nam. Seuraavaksi siirryimme läheisen leirintäalueen taakse valtavan Merdja Zergan laguunin rantaan, paikkaan jossa reilu parikymmentä vuotta sitten tammikuussa olin nähnyt useampiakin afrikansuopöllöjä. Laguunin särkällä oli mukavasti lokkeja ja tiiroja, joskin lintumäärät olivat vaatimattomia verratuna talvikauteen, jolloin laguunissa talvehtii satojatuhansia vesilintuja ja kahlaajia. Melkein samantien putkeen osui oranssinokkainen tiira. Kun vielä yläperä ja pyrstön yläpuoli osoittautuivat harmaiksi, oli seuraava elis plakkarissa - bengalintiira eli Lesser Crested Tern Thalasseus bengalensis, laji jota olin pitkään onnistunut välttelemään. Suomeksi laji on nykyään melko mitäänsanomattoman kuuloinen pikkutöyhtötiira.
 |
Pikkutöyhtötiira, kaukana lietteellä
|
Muista linnuista mainittakoon mm. kymmenen pikkutiiraa, 25 riuttatiiraa, kaksi hietatiiraa, kaksi räyskää, kaksi välimerenlokkia (3kv), ruskohaikara, rääkähaikara, flamingo, mustajalkatylli, 18 tundrakurmitsaa sekä neljä niittysuohaukkaa. Seuraavaksi siirryimme autolla etelään, kohti laguunin itäreunaa, josta olisi parhaat mahdollisuudet afrikansuopöllön havaitsemiseen. Täällä mikään ei ollut muuttunut parissakymmenessä vuodessa, eli tuokiossa kuin tyhjästä ilmestyi meluisa lapsilauma ympärillemme ihmettelemään.
Siirryimme sopivalle katselupaikalle laguunin rantaniityn tuntumaan. Kotvan kuluttua jostakin saapui afrikansuopöllö laskeutuen noin sadan metrin etäisyydelle meistä. Paikallisten selostuksesta ymmärsimme, että lähistöllä oli pesä ja kaksi poikasta. Paikalliset olisivat välttämättä halunneet johdattaa meidät pesälle. Emme missään nimessä halunneet mennä pesälle joten kieltäydyimme jyrkästi ehdotuksesta. Lopulta kukaan, edes lapset, eivät menneet pesälle. Saimme harmiksemme kuulla, että aikaisemmin keväällä pikkupojat olivat rikkoneet pesästä kolme munaa.
 |
Afrikansuopöllö - Marsh Owl
|
Afrikansuopöllö Asio capensis tingitanus on Marokossa äärimmäisen uhanalainen. Merdja Zergan muutaman parin ohella varmoja pesimäpaikkoja ei nykyään tunneta. Vielä joitakin vuosia sitten laji pesi myös Kenitran lähistöllä Sidi Boughaban järvellä, mutta on nyttemmin kadonnut pesimälajistosta. Marokon populaatio edustaa kyseisen alalajin viimeisiä tunnettuja yksilöitä ja on samalla lajin ainoa esiintymä WP:llä. Vaikka Pohjois-Afrikassa on suurempiakin ongelmia, nyt olisi viimeiset hetket perustaa lajille suojeluohjelma. Koululaisten valistamisella, puistonvartijoita ja oppaita palkkaamalla sekä muutaman tarkkailutornin rakentamisella tilanne paranisi huomattavasti, sillä alueen maankäytössä ei ole odotettavissa merkittäviä muutoksia. Alueella vierailee vuosittain satoja lintuturisteja, jotka ovat köyhälle seudulle tärkeä matkailutulonlähde. Varsin pian poistuimme paikalta ja jätimme pöllön lentelemään niitylle yksinään.
 |
Afrikansuopöllö, yksi lajinsa viimeisistä.
|
 |
Kuvan pinnasedille jo vähintään toinen elis tänään. Oikealla paikallinen opas.
|
Yöksi siirryimme pääkaupunki Rabatin eteläpuolen metsäalueelle. Hyvästä yrityksestä huolimatta havahduimme puolen yön maissa tosiseikkaan, että hotelli jäisi tänä yönä löytämättä. Hajaannuimme yöretkelle kahtena autokuntana. Pysähtelimme Jounin kanssa kolmisenkymmentä kertaa eri puolilla Sidi Bettachen aluetta. Lintuja oli mukavasti äänessä, kuulimme 15 kehrääjää, 20 kyläpöllöstä, seitsemän paksujalkaa sekä 20 etelänsatakieltä. Jäimme lopulta Sidi Bettachen kruununmetsän laitaan torkkumaan autoon. Myöhemmin yöllä saimme tiedon Sepon, Kallen ja Jarin löytämästä ruosteniskakehrääjästä, mutta siinä vaiheessa olin jo niin unentokkurassa, että tieto parinkymmenen kilometrin päässä laulavasta eiliksestä ei aiheuttanut bongauspaineita.
Ajoa tänään ennakkosuunnitelmista poiketen hulppeat 550km, retkenpinnasaldo täydentyi 51 lajilla = 72 lajia.
Kommentit
Lähetä kommentti