19.- 20.7. kahlaajaretkellä ja vähän bongaamassakin

Vanhojen sirrien syysmuuton havainnointi Pohjanlahden rannikkoseudulla on vuodesta toiseen yhtä kiehtovaa. Kiivain muuttoryntäys ajoittuu parin viikon jaksolle heinäkuun puolivälin jälkeen ja on ehdottomasti eräs lintuvuoden kohokohdista. Syysmuuton hehkuttaminen keskellä hehkeintä sydänkesää tosin saa vaimoväen hermoilemaan :) Syksy - ei kai nyt sentään vielä? Kauniit juhlapukuiset sirrit matkaavat tiiviinä parvina merenpinnassa usein melko kapealla reitillä ja valtaosa parvista ohittaa havainnoijat niin läheltä, että kaikki yksilöt pystyy määrittämään lajilleen. Viime vuosina Kristiinankaupungin saaristossa on päästy yli 6000 yksilön päiväsummiin, valtalajina suosirri. Sekaparvista on löydettävissä kaikki tavalliset sirrilajit merisirriä lukuun ottamatta. Hyvät muuttopäivät ovat kuitenkin harvassa ja massamuuton näkemiseen tarvitaan paitsi hyvää tuuria, myös tuplasti otolliset sääolosuhteet: Sekä sirrien lähtöalueella Vienanmerellä, että myös paikallisesti Pohjanlahden rannikolla. Kaunis korkeapainesää ei toimi, koska silloin linnut matkaavat korkeuksissa silmän tavoittamattomissa. Jos Vienanmerelle osuu itätuuli ja samanaikaisesti länsirannikolla vallitsee epävakainen sää kuurosateineen, edellytykset kahlaajamuuton näkemiselle ovat kunnossa. Sateisen sään vallitessa myös saarten haurulla ja rantakivikossa lepäilevien sirrien yksilömäärät ovat korkeimmillaan.

Piolahti illansuussa

Sääennuste lupaili sunnuntaille 20.7. laajoja ukkosrintamia länsirannikolle, joten odotukseni kahlaajamuuton näkemisen suhteen olivat korkealla saapuessani illalla 19.7. Piolahdelle. Merivedenkorkeus oli kymmenisen senttiä miinuksella ja laaja lietealue oli vihertävän levän peitossa, tarjoten ilmeisen hyvin ravintoa runsaslukuiselle kahlaajajoukolle. Ilkka Iivosen aiemmin viikolla löytämä ruostesorsaparvi oli yhä paikalla kauniissa iltavalossa.

Ruostesorsat kännykällä scoupattuna

Lintuja oli paikalla muutenkin mukavasti, ruostesorsien lisäksi mm. sepelhanhi, tavi 60, kaksi nuorta mustapyrstökuiria, pikkusirri, kuovisirri 6, suosirri 54, suokukko 21, valkoviklo 23, mustaviklo 9, liro 75, metsäviklo 3, räyskä 36. Piolahti on monasti aivan liian vähän retkeilty paikka, mutta näinä viikkoina paikalliset harrastajat vierailevat lahdella päivittäin. Se kannattaa, sillä Piolahdella on vuosien saatossa tehty mukavia havaintoja, esimerkkejä paremmasta päästä:

amerikanhaapana 1995, 1998 ja 2001
amerikantavi 2004 ja 2009
valkoposkisorsa Anas bahamensis 2001 (jenkeistä kovin E-type, Suomenpinna!)
punapäänarsku 1998
pitkäjalka 2011
aropääskykahlaaja 1977 ja 1995
siperiankurmitsa 1992 ja 1996 (2 yksilöä)
mustanmerenlokki 2011
etelänsatakieli 1990
mustaotsalepinkäinen 1990
punakottarainen 1987

Lampiviklo, isokirvinen, sitruunavästäräkki ja heinäkurppa kuuluvat säännöllisempään pikkurariosastoon ja läheisillä pelloilla pesii mm. peltopyy. Piolahtelaista nostalgiaa neljännesvuosisadan takaa havisvihon ja dialippaan syövereistä:

Petri Rissasen † 28.5.1990 Piolahdesta löytämä etelänsatakieli rengastettiin 29.5. klo 20.20

Siipi max 91 mm, pyrstö 72 mm, nokka kalloon 17.5 mm, 2.käs = 5/6, 1.käs 5.25 mm > käph

Selvä silmärengas, vaalea ohjaksen seutu, selvästi erottuva suupieli ja tasavärinen rinta. Kuvat ovat skannauksia Fujichrome 400 diafilmiltä, joka rakeisuudestaan ja vihreästä sävystään huolimatta oli tuohon aikaan eräs tapa dokumentoida lintuja hieman heikommassakin valaistuksessa

  

Ilkka ja Veikko, auringonnousun aikaan matkalla Siipyyn saaristoon

Staijarit Kari, Ilkka ja Veikko ulkoluodolla

Rantakukka loistaa hyvin lannoitetuissa kallionkoloissa

Nuori merimetso

Heikko maatuuli saatteli merelle sunnuntaiaamuna 20.7. ennen auringonnousua. Auringon noustua ilma alkoi välittömästi lämpenemään ja ukkosrintamista ei ollut tietoakaan. Kahlaajamassoja ei siten tällä kertaa näkynyt, mutta perusmuutto oli toki mielenkiintoista ja monipuolista ulkosaariston upeissa aamutunnelmissa. Kahlaajia havaittiin saaristossa yhteensä 17 lajia ja 250 yksilöä, mainittavimpina pulmussirri, pikkusirri, kuovisirri 3, suosirri 90, tundrakurmitsa, punakuiri, neljä pikkukuovia sekä kesän ensimmäinen nuori mustaviklo. Ruokkeja näkyi 34 ja riskilöitä 28. Mustalintuja matkasi pohjoiseen 172 ja pilkkasiipiä 144, mihin lienevät matkalla? Vanhoja sulkasatoisia haahkakoiraita sekä naaraita poikueineen kellui tuhatmäärin ja välillä meri näytti "kiehuvan" horisontissa tuhatpäisten merimetsoparvien liikehtiessä pinnan lähellä. Laji herättää yhä suuria tunteita puolesta ja vastaan. Merimetso on mielestäni sinilevään verrattava näkyvä oire Itämeren rehevöitymisen seurauksista ja keskustelu tulisikin suunnata Itämeren tilan parantamiseen eikä oireen, räjähdysmäisesti runsastuneen merimetson, vähentämiseen.

Ulkoluotojen kukkaloistoa Siipyyssä

Paluumatkalla poikkesimme vielä Karin kanssa Trutklobbarnalla bongaamassa allekirjoittaneelle Karin kesäkuussa löytämän kenttäkerttusen vuodariksi. Kyseinen pesintä on vasta toinen varmistettu Suomessa, onnittelut hienosta löydöstä! Pienen mutta pitkältä tuntuneen odottelun jälkeen emot ilmestyivät ruovikon reunaan ruokailemaan. Läpitunkematon ruovikko on tahmeanaan kirvoista joten kenttäkerttusnuorukaisten ruokavalio vaikuttaa turvatulta. Jompikumpi emoista oli lopulta näkyvillä kymmenkunta kertaa, välillä paremmin ja välillä huonommin.

Vanha kenttäkerttunen Acrocephalus agricola maastossa - huonostakin kuvasta päänkuviot erottuvat hyvin

Vanha kenttäkerttunen on maastossa suhteellisen helppo määrittää. Tai olisi, edellyttäen että tämän pienikokoisen, äärettömän taitavasti ruovikossa ja saraikossa kähmyilevän ja usein maanrajassa ruokailevan lajin ylipäätään pääsisi näkemään muutoin kuin vilahdukselta. Jo lennossa lajin pitkäpyrstöisyys, pieni koko ja vaalean lämpimänruskea yleissävy yhdistettynä räpeltävänoloiseen lentoon antoivat osviittaa määrityksestä. Eilen linnuista pystyi maastossa poimimaan lähes kaikki tärkeimmät tuntomerkit, mm. suhteellisen tummakeskustaiset tertiaalit kapein vaalein reunuksin, hyvin lyhyt käsisiiven ulottuma, tumma alula, hyvin vaalea vatsan pohjaväri yhdistettynä rinnansivun lämpimänruskeaan sävyyn, voimakas ja pitkä valkeahko silmäkulmanjuova, silmän takaakin voimakas tumma silmäjuova, diffuusi tumma ohimovarjostuma, sekä tumma alanokan kärki. Ja tietysti tässä tapauksessa elämää helpotti myös tieto siitä, että Kari oli jo määrittänyt molemmat emot kädessä rengastuksen yhteydessä. Suomessa ei tarvitse vakavissaan huomioida muita samannäköisiä lajeja mantsuriankerttusta A. tangorum, idänkenttäkerttusta A. concinens tai mustakulmakerttusta A. bistrigiceps, mutta jo edellä kuvatuilla tuntomerkeillä laji eroaa näistäkin idän ihmeistä.

Kaiken kaikkiaan onnistunut retki rannikolle, suurkiitos Karille järjestelyistä ja Ilkalla haviksen pitämisestä sekä kaikille tietenkin erinomaisesta retkiseurasta!