Akaa, Viiala, Alkkulanlammi N 61° 13.391' E 023° 46.187'
Alkkulan SSP jatkuu. Jos ensimmäisen pyyntikerran yö oli kolea, nyt oli peräti +14°C lämmintä ja aamu oli hieman pilvinen, ajoittain jopa näytti siltä ettei sadekuurokaan ollut kaukana. Pisaraakan ei satanut ja sää kirkastui täysin jo ennen pyynnin päättymistä. Verkot olivat auki noin klo 04.00 - 09.00.
Yellowhammer, female |
Yellowhammer, adult female |
Aamu oli jälleen rauhallinen, rengastuksia kertyi verkkaiseen tahtiin 20 ja kontrolleja kaksi. Kaksi pesivää keltasirkkunaarasta hautomalaikun kera tuli verkosta, kuvissa voi verrata lähinnä eroja varjossa ja auringonpaisteessa kuvattujen lintujen välillä.
Long-tailed Tit of nominate subspecies |
Pyrstötiaisia hyöri verkkoalueella puolentusinaa, joista neljä sai renkaan koipeensa.
Havainnoista mainittakoon koirashaapana (2kv), viisi pikkulokkia, käki, pikkutikka, kultarinta, sirittäjä sekä punavarpunen. Sirittäjä lienee ollut muuttava, sillä se lauloi muuteman kerran katkonaisesti ja eteni sen jälkeen lentäen kohti pohjoista.
Aamun kuluessa paikalla kävi kuusi henkilöä tutustumassa rengastustoimintaan, toivottavasti kokemus oli mielenkiintoinen.
Käsitellyt linnut:
Rautiainen
|
1
|
kontr
|
|
Satakieli
|
3
|
reng
|
|
Räkättirastas
|
1
|
n +2kv reng
|
|
Ruokokerttunen
|
4
|
3 reng, 1 kontr
|
|
Hernekerttu
|
1
|
+2kv reng
|
|
Lehtokerttu
|
1
|
reng
|
|
Tiltaltti
|
2
|
reng
|
|
Pajulintu
|
1
|
reng
|
|
Pyrstöiainen
|
4
|
+1kv reng
|
|
Sinitiainen
|
1
|
reng
|
|
Peippo
|
1
|
k +2kv reng
|
|
Keltasirkku
|
2
|
n reng
|
yhteensä 22
Kommentit
Lähetä kommentti